Seikkailua ja sanaa Liisanlinnassa

30.4.13

Seikkailua ja sanaa Liisanlinnassa

Liminkalainen Markku Korhonen kirjaa saamansa hyvät ideat aina pienelle ruutupaperille ja lykkää lappusen housuntaskuun. Sieltä idealappuset pelastetaan ennen kuin housut menevät pyykkiin.
   Tällaiselle ruutupaperipalalle piirtyi syksyllä 2000 idea omasta linnasta. Puoliso Liisa ei tyrmännyt miehensä linnahaaveita, totesipahan vain, että tarvittaisiin rakennusmateriaalia. Mutta samalla kannusti: jos sitä jostakin järjestyy, niin rakenna pois.

Tuhat tuntia,
kolmetoista vuotta

Sattui sitten tuttu mies tarjoamaan polttopuita.
   – Kun kuorma oli tullut pihaan, totesin Liisalle, että siinä saapui juuri linnanrakennusvärkit.
   Korhonen kutsui myöhemmin miehen katsomaan ”polttopuupinoaan”. Näkemästään vaikuttuneena lahjoittaja lupasi, että puuta riittää, jos vaan rakentaminen jatkuu.
   Ja jatkuihan se. Nyt, liki 13 vuotta, tuhatkunta tuntia ja 40 000 naulaa myöhemmin Ala-Temmeksellä on valmiina päälinna, esilinna ja päävartio.
   Päälinnassa on sivuhuoneita, vankila, tornikamari ja lipputorni sekä maanalainen tunneli aarrekammioineen. Esilinnassa on ritarisali, voudintorni ja varasto.
   Linnalta johtaa polku Kaakkulammen rannalle, missä sijaitsevat vielä telttasauna ja kota.
   – Ajatuksena on tarjota nuorille paikka seikkailla. Seikkailun ja leikin lomassa hiljennytään tärkeiden asioiden äärelle, Korhonen kuvailee.

Tietokonehommat
loppuvat portille

Viime torstaina linnassa oli vierailulla ryhmä oululaisia partiolaisia.
   – Portille loppuu paperi- ja tietokonehommat ja alkaa tositoiminta, Korhonen evästi tulijoita.
   – Seikkailu on hyvä syy tulla yhteen ja jättää se tietokone hetkeksi. Lasten ja nuorten arjessa ei enää ole samanlaisia seikkailuja kuin itsellä lapsena. Tämän päivän lasten ja nuorten mielikuvitus ei kehity, koska he viettävät paljon aikaa tietokoneiden kanssa.
   Niitä Korhosen tarkoittamia tärkeitä asioita ovat koti, uskonto ja isänmaa. Ajatuksiaan niistä hän juttelee valmistamiensa vaakunoiden avulla.
   Korhonen on huomannut, että nuoret jaksavat kuunnella tarinoita vaikkapa menneistä sukupolvista, kunhan asia tarjoillaan oikeanlaisessa paketissa.
   – Käytän partiomenetelmää: kun lapsi tai nuori näkee linnan seinällä olevia vaakunoita, hän kysyy, mitä ne ovat – ja jaksaa sitten kuunnella tarinoitani silmät suurina ja ihan hiljaa vaikka puoli tuntia.
   Korhosenkin sisällä asuu pieni innostuva poika, joka vielä tuhannen rakennustunnin jälkeenkin keksii linnaan aina uutta värkättävää.
   Linnan vieraille Korhonen ei kuitenkaan koe olevansa poikamainen seikkailijakaveri vaan enemmänkin kuin isoisä, joka kertoo tarinoita, kuuntelee, ymmärtää, lohduttaa ja antaa turvaa.

Linna on väline
ihmisten kohtaamiseen

Liisanlinnaa Korhonen pitää tärkeänä apuvälineenä työssään seurakunnan partionohjaajana.
   – Linna on mahtava keino tavoittaa lapset, nuoret, perheet ja kasvattajat.
   – Kirkolla 31 vuotta töissä olleena ja partiotoimintaa 40 vuotta harrastaneena olen oppinut, että pitää pysähtyä yhden ihmisen kohdalle eikä ajatella vain massaa.
   Työssään ja partiossa Korhonen on huomannut, että yksin aikuiset eivät kasvata. Hän puhuisikin mieluummin yhdessä kasvamisesta.
   – Isot linnat rakennettiin aikoinaan puolustamaan maata vihollisia vastaan ja turvaamaan, että arvomme eivät häviäisi.
   – Tällä pienellä linnallani voi vaikuttaa paitsi lapseen, oikeastaan myös kokonaiseen sukuun: lapsesta tulee aikanaan vanhempi ja isovanhempi, joka siirtää omia periaatteita lapsilleen ja lapsenlapsilleen.

Jonakin päivänä koko-
päiväiseksi linnanvoudiksi?

Korhonen haaveilee olevansa tulevaisuudessa kokopäiväinen linnanvouti.
   – Mutta sen aika ei ole vielä. Nyt minulla on tämä kutsumustyöni. Nuorisotyö on Luojalta saamani elämäntehtävä.
   Korhonen on paitsi liminkalaisten partionohjaaja, myös hiippakunnan seppomestari, jonka tehtävänä on tukea seurakunnissa tapahtuvaa partiotyötä.
   Kesäisin Korhonen saattaa rakentaa linnaa muutaman tunnin jo aamuvarhaisella, ennen kuin muu perhe herää.
   – Harvoin olen jouten, parasta on puuhaileminen.
   Linnasuunnitelmat pyörivät mielessä paljon, mutta sunnuntaisin Korhonen ei tee töitä. Silloin käydään perheen kanssa sanankuulossa. Linnassa sopii korkeintaan käyskennellä, katastella ja ideoida.

Linnaan tulossa
myös hiljainen huone

Linna ei Korhosen mukaan ole vielä valmis.
   – Ei todellakaan! Täältä puuttuu vielä paljon jänniä asioita.
   Tänä vuonna Korhonen aikoo pitää pätkän vuorotteluvapaata.
   – Ehkä silloin ehdin satsata vähän enemmän linnaankin.
   Suunnitelmissa on muun muassa hiljaisen huoneen rakentaminen.
   Korhoselle käsillä tekeminen on tärkeää vastapainoa työlle.
   Kun itse linna-alue alkaa olla rakennelmien osalta valmis, Korhonen keskittyy verstaassaan valmistamaan kalusteita, esimerkiksi Limingan pappilan remontissa pois puretuista vanhoista lattialankuista ja lattianiskoista.
   – Valtavien hirrenpätkien lahokohdat poistamalla jää vielä materiaalia pöytien runkoihin ja pöytien pintoihinkin, Korhonen suunnittelee.

Punamultalautaa ja
purettua ladonseinää

Linnan rakentamiseen on toistaiseksi kulunut iso määrä puunkuorilautaa sekä vanhoista ladoista purettua puuta.
   Punamultalaudalle, auringon harmaaksi polttamalle vanhalle laudalle ja kattopellille on käyttöä.
   – Jos joku haluaa tuliaisia tuoda, niin pieni pullo tervaa olisi hieno juttu.
Vierailijat voivat halutessaan tukea linnahanketta ostamalla viiden euron arvoisen Liisanlinnan kolikon.

Aikuisenkin sisällä elää seikkailua kaipaava tyttö tai poika

Make, tää linna on aivan mah-ta-va!
   Kommentin Markku Korhonen kuulee harva se kerta, kun linnassa on vierailijaryhmä.
   Kahdentoista vuoden aikana Liisanlinnassa on ollut noin 11 200 kävijää.
   Puuhailu linnassa tekee vaikutuksen monenlaisiin ja monen-ikäisiin ihmisiin.
   – Meillä aikuisillakin elää sisimmässä yhä se pieni tyttö tai poika, johon linna vetoaa.
   Korhonen on viettänyt linnassa mukavan illan muun muassa yli 80-vuotiaiden rouvien kanssa tulilla istuen.
   Jo useana vuonna Liisanlinnaan on tuotu kaikki Limingan peruskoulun 7-luokkalaiset viettämään ryhmäytymispäivää.
   Kävijöissä on myös harrastus- ja työporukoita sekä monenlaisia erityisryhmiä.
   – On palkitsevaa huomata, kuinka haastavastikin käyttäytyvä tyyppi jaksaa linnan tultuaan kuunnella tarinointiani ihan hiljaa – kunhan on ensin saanut taistelunsa taisteltua. Sitähän lapset ja nuoret eniten etukäteen odottavat.
   Taistelu on yhtä kuin linnanvalloitus: leikki, jossa pehmomiekat heiluvat, kun kahteen joukkueeseen jaettu porukka ottaa toisiaan kiinni ja pelastaa vihollisjoukkueen vangiksi jääneitä.
   Linnan liepeillä on järjestetty erilaisia maastoleikkejä ja aarteenetsintää. Siellä myös opetetaan erätaitoja ja tehdään ruokaa tulilla.
   Myös Korhosen oma ”kymmenen äijän pihviklubi” pitää linnaa kokoontumispaikkanaan.
   – Niissä kokoontumisissa on makkarat kielletty. Olemme joskus ostaneet esimerkiksi antilooppia, kun sellaista on Stockmannilta sattunut saamaan.
   Korhonen muistelee myös taannoista 17–18-vuotiaiden, laitostaustaisten tyttöjen ryhmää, joka leikki linnanvalloitusta Korhosen omien lasten kanssa.
   – Päivän päätteeksi yksi tytöistä tuli sanomaan, että ”Make, mä olin aatellu, että en koskaan perusta perhettä. Tänään muutinkin mieleni”.
   Korhonen muistaa myös suomalaiset pojat, jotka olivat viettäneet ison osan lapsuudestaan ulkomailla.
   – Aikuisena nämä kertoivat mummolleen, että vaikka he pienenä kävivät monissa maailman huvipuistoissa, kaikkein paras oli Liisanlinna.
   Jokin jännä tenho linnalla on, Korhonen on huomannut.

TEKSTIT: MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 17/2013