Suurpoikakuoro esittää Vivaldin Glorian

24.4.13

Suurpoikakuoro esittää Vivaldin Glorian

Oulun tuomiokirkossa kuullaan sunnuntaina 28.4. kello 19 oululaisen suurpoikakuoron ja Oulunsalo Ensemblen esittämänä konsertti, jonka huipennuksena on Antonio Vivaldin kuorolle ja orkesterille säveltämä Gloria D-duuri.
   – Tätä konserttia on hauduteltu jo parin vuoden ajan. Ajatus syntyi valtakunnallisilla poikakuoropäivillä vuonna 2011, ja tarkoitus oli toteuttaa tämä jo seuraavana vuonna. Pojille uusi teos ja laulajavaihdokset kuoroissa vaativat kuitenkin aikaa valmisteluun, joten aikataulu hieman venyi, kertoo Kiimingin seurakunnan kanttori Jarkko Metsänheimo, joka vastaa konsertin säestyksistä.
   Konsertissa esiintyvät Kiimingin seurakunnan poikakuoro Pohjantähdet, Oulun NMKY:n poikakuoro Ynnin pojat sekä Teuvo Pakkalan musiikkiluokkien poikien kuoro yhdessä ja erikseen.
   – Tietääkseni tässä laajuudessa ei Oulun seudulla ole ollut vastaavaa konserttia paikallisten kuorojen esittämänä. Uutta on myös se, että musiikkiluokkien poikiakin on mukana.
   Kuoroja johtavat läänintaiteilija Mihkel Koldits, opettaja Maria Portaankorva sekä kanttori, musiikin maisteri Ulla Metsänheimo. Oulunsalo Ensemblen konserttimestarina toimii Sinikka Ala-Leppilampi.
   Konsertissa on mukana Vivaldin lisäksi muun muassa Anton Brucknerin, Lauri-Kalle Kallungin ja Alessandro Scarlattin kuoroteoksia.
   Ynnin poikien mieslaulajat avaavat konsertin Ervin Draken mieskuorolaululla I believe. Konsertissa kuullaan solistin ja kuoron esittämänä kantaesityksenä Maria Portaankorvan säveltämä ja Markku Viitasaaren sovittama kuorolaulu Pieni linnunpoikanen.
   Konsertin järjestäjinä ovat Pohjois-Pohjanmaan taiteen edistämiskeskus, Kainuun taidetoimikunta ja Oulun tuomiokirkkoseurakunta. Ohjelma 10 euroa.

Artikkeli on osa lehteä 16/2013