Syömishäiriö sairastuttaa myös läheiset

30.4.13

Syömishäiriö sairastuttaa myös läheiset

Perheenjäsenen paljastuminen syömishäiriötä sairastavaksi on aina järkytys. Kuinka en huomannut mitään? Olisiko pitänyt tehdä jotakin toisin? Mistä saan apua?

Syömishäiriöt ovat yleistyneet ja niitä on monenlaisia. Syömishäiriöliitto SYLI ry:n aluepäällikkö Tanja Tiainen kertoo, että tuoreen tutkimuksen mukaan ikävuosiin 11–26 mennessä noin 20 000 nuorta naista ja 3 000 nuorta miestä on sairastanut tai sairastaa syömishäiriötä. Vielä useampi tulee ssairastumaan jossakin myöhemmässä elämänsä vaiheessa.
   – Kaikkiaan Suomessa on ainakin 184 000 henkilöä, joita syömishäiriö koskettaa joko omakohtaisesti tai sairastavan läheisenä. Lisäksi esimerkiksi ahmimishäiriön esiintyvyyttä ei ole tarkasti tutkittu, vaikka se on todennäköisesti yleisin syömishäiriö, Tiainen kertoo.
   Syömishäiriöinen ei siis aina ole se laiha ja ruoasta kieltäytyvä teinityttö. Sairastua voi missä iässä tahansa ja häiriö voi ilmetä monin tavoin. Valtaosa syömishäiriötä sairastavista on normaali- tai ylipainoisia.

Kun läheinen
sairastuu

Eijan lapsi sairastui syömishäiriöön kaksitoista vuotta sitten ollessaan ulkomailla vaihto-oppilaana. Vaihtoperheen puhelu tuli Eijalle yllätyksenä, sillä matkaan lähdettiin läpi menneen terveystarkastuksen kautta.
   – Jälkiviisaana voisi sanoa, että merkkejä ehkä oli ilmassa aiemmin. Tällaista en kuitenkaan osannut odottaa. Ensireaktioni oli hätä ja huoli hänen voinnistaan kaukana kotoa. Sitten iski ihan koko tunneskaala: epätoivo, suru ja syyllisyys, Eija muistelee.
   – Taustatietoni syömishäiriöistä rajoittuivat anorektisen laihojen mallien kuvien näkemiseen. Sana oli tuttu, mutta muuta en tiennyt. Sinä syksynä sattui olemaan Syömishäiriöliiton tiedotustilaisuus Oulussa ja lähdin hakemaan tietoa sieltä.
   Sairaus muuttaa sairastunutta. Taudin luonteeseen kuuluu tietynlainen erakoituminen taudin edetessä. Tällöin läheisten saattaa olla vaikea suhtautua sairastuneeseen.
   – Jos läheiset alkavat liikaa miettiä suhtautumistaan, kohtaamisista tulee vaikeita ja niitä aletaan vältellä. Läheisen tulee muistuttaa itseään siitä, että kaiken sen sairauden takana on kuitenkin edelleen se sama ihminen, Eija sanoo.
   Oireita on usein vaikea erottaa nuoren normaalista itsenäistymisprosessista. Jos aiemmin sosiaalinen nuori alkaa vetäytyä syrjään, hänen kaverinsa katoavat, tunteet ailahtelevat vihamielisyydestä itkuun ja hän alkaa karttaa kaikenlaista läheisyyttä, on syytä kiinnittää asiaan erityistä huomiota.
   Ruoan toistuva välttely erilaisten verukkeiden varjolla, ahmiminen ja vartalon jatkuva tarkkailu saattavat antaa viitteitä syömishäiriöstä. Muuttunutta olemusta piilotellaan esimerkiksi liian suurilla vaatteilla.

Vertaistuesta
apua

Eija kuvailee syömishäiriötä kaiken nieleväksi ja perheen vammauttavaksi sairaudeksi.
   – Perheen kamppailu sairauden kanssa yksin on raskasta. Apua kannattaakin hakea mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Kun itse etsin apua, Oulussa ei vielä ollut tukiryhmätoimintaa. Tarpeeni puhua tuska ulos oli suuri, joten päätin perustaa SYLI ry:n tuella vertaisryhmän. Uskoin, että kaltaisiani oli muitakin, hän kertoo.
   Tarvetta ryhmille löytyi. Toimintaa on ollut jo yhdeksän vuoden ajan. Ryhmissä käyvät läheiset ovat tavallisia ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista. Vaikka jokainen tarina on erilainen, heitä yhdistävät silti kokemukset esimerkiksi sairastuneen muuttuneista ruokailutottumuksista ja käytöksestä.
   – Syömishäiriöt yleistyvät jatkuvasti. Lähes jokaisen tuttavapiiriin kuuluu nykyään jo yksi tai useampikin jonkinlaista syömishäiriötä sairastava. Sairaus vaatii sairastuneelta halua parantua, jotta hoidossa saavutetaan tuloksia. Vaikka läheisten tuki on tärkeää, ratkaisevassa asemassa on silti sairastunut itse.
   Eijan läheinen oppi vuosien kuluessa elämään sairautensa kanssa.
   – Ajattelen sairastumisesta niin, että osa paranee kokonaan. Osa taas oppii elämään sairautensa kanssa, mutta kriisejä kohdatessa oireet saattavat palata. Ne oppii kuitenkin tunnistamaan ja saamaan kuriin ajoissa. Valitettavasti osa voi sairastua yhä uudelleen.

Koko perhe
sairastaa

Sairastuneille syöminen, syömättömyys ja oman kehon kontrollointi ovat ongelman ratkaisukeinoja. He eivät koe tekevänsä itselleen pahaa, sillä äärimmäiset keinot tuovat oloon helpotusta.
   Kuten pääkipuinen hakee helpotusta särkylääkkeestä, hakee syömishäiriöön sairastunut apua kehonsa kontrolloinnista ja ruoan välttämisestä tai ahmimisesta.
   – Kontrollointi ja kompensointi tuovat hetkellisen helpotuksen tunteen. Ne johtavat kuitenkin vain syvemmälle sairauteen. Apua tarvitaankin yleensä usealta taholta, sillä kyseessä on monen tekijän yhteissumma. Kun syömishäiriö saapuu taloon, koko perhe sairastaa, Tanja Tiainen Syömishäiriöliitosta sanoo.
   Syömishäiriö voi olla vaikea havaita. Raja itsensä huolehtimisesta ja syömishäiriöstä on häilyvä, sillä usein syömisen tarkkailua ja liikunnan lisäämistä pidetään hyvänä asiana. Etenkin, jos liikakiloja on hieman päässyt kertymään.
   Aina kevyen lounaan valitseva, suoraan töistä salille säntäävä, kaksi vaatekokoa laihtunut ja pullakahveista kieltäytyvä työkaveri ei välttämättä ole ihailtavan kurinalainen ja reipas, vaan sairas. Jatkuva muiden ”oletpa sinä hoikistunut” -ihailu kannustaa häntä jatkamaan.
   – On kyse syömishäiriöstä, kun oireet, säännöt ja rituaalit vaikeuttavat arkea, ja ruoka ja liikunta saavat liikaa valtaa pään sisällä. Oireisiin liittyy usein ahdistusta. Ei ole normaalia ajatella jatkuvasti painoa, ruokaa tai liikuntaa, Tiainen selventää.
   Sairastunut osaa yleensä peittää ja salata oireensa. Jos sairastunut on lapsi, hänen vanhempansa saavat yleensä tietää asiasta vasta, kun sairastunut päättää itse kertoa siitä.
   Tällöin oireilua on saattanut olla jo kauan ilman, että asiaa on kukaan huomannut. Sairastuneeseen tulisi suhtautua lempeästi, mutta samalla jämäkästi. Luottamusta ei pidä kadottaa.

Oikeanlaista ja
vääränlaista apua

Sairastuneen omainen unohtaa usein itsensä keskittyessään etsimään apua toiselle. On kuitenkin tärkeä tietää, että apua on tarjolla maksuttomasti myös omaisille.
   – Syömishäiriöliittoon voivat ottaa yhteyttä kaikki, joiden ajatukset pyörivät tavalla tai toisella syömishäiriön ympärillä. Liitolla päivystää neuvontapuhelin, nettisivuilta löytyy paljon ajankohtaista asiaa ja tarjolla on myös keskustelupalsta niin sairastuneille kuin läheisillekin. Lisäksi läheisille on tarjolla vertaistukitoimintaa kuukausittain Oulun Hyvän mielen talolla, Tiainen luettelee.
   Apu tuleekin tarpeeseen, sillä oikeanlaiselle tuelle on olemassa vastavoima. Etenkin nuorten keskuudessa yleistynyt pro ana -liike on keskittynyt sairaalloisen laihduttamisen ihannointiin.
   Pro ana on ryhmittymä syömishäiriötä sairastavia, jotka tukevat toisiaan sairaudessa, eivät parantumisessa. Heille esimerkiksi anoreksia ei ole sairaus vaan elämäntapa, ja he kannustavat jäseniään ylläpitämään sairauttaan ja viemään sitä yhä syvemmälle.
   He lähettelevät toisilleen nähtäväksi kuvia itsestään ja kannustavat sairastamiseen katselemalla muiden superlaihojen kuvia. Tätä kutsutaan thinspirationiksi, laihuudesta inspiroitumiseksi.
   Ryhmittymän jäsenet toimivat yleensä verkkosivujen kautta ja toimintaan on käytännössä mahdotonta puuttua, vaikka sen vaarallisuus on ilmiselvää. Pro analaiset jakavat vinkkejä esimerkiksi syömisestä kieltäytymiseen, selitysten keksimiseen lähipiirille sekä keinoja selättää normaali nälän tunne.
   Syömishäiriö on kuitenkin aina sairaus, ei valittu tapa elää. Pelkästään anoreksiassa kuolleisuus on viiden prosentin luokkaa. Lisäksi syömishäiriöisillä on korkeampi riski päätyä itsemurhaan.
   Kyseessä on pitkäkestoinen sairaus, josta onneksi neljä viidestä paranee täysin. Prosessi kestää kuitenkin vuosia, ja vaikka sairastunut olisi ulkoisesti jo kunnossa, on myös vinoutuneet käsitykset syömisen suhteen saatava oikaistua.
   – Toivoa on aina, vaikka tilanne toisinaan tuntuisi toivottomalta. Yksin ei pidä jäädä, sillä oikeanlaista apua on tarjolla, Tanja Tiainen kannustaa.

Tunnista syömishäiriö

Anoreksia: Erityisesti nuorten naisten ja tyttöjen laihuushäiriö, mutta voi olla myös muilla. Anoreksiaa sairastava on usein täydellisyyttä tavoitteleva ja hyvin menestyvä henkilö, joka on tottunut hallitsemaan elämäänsä ja myös painoaan esimerkiksi harrastustensa tai ammattinsa vuoksi. Hän pelkää sairaalloisesti lihavuutta ja valitsee siksi salailemansa syömättömyyden ja usein myös tiukan kuntoilun.

Ortoreksia: Tarve syödä terveellisesti ja ylläpitää hyvää kuntoa. Ortoreksiaa sairastava kuluttaa päivänsä suunnitellen tulevia aterioita, ja ruokavaliosta poikkeaminen aiheuttaa ahdistusta. Toisin kuin anoreksiassa, ortoreksiaa sairastava saattaa suorastaan julistaa ”muita parempaa” elämäntapaansa. Ääritapauksissa he rajoittavat ruokavalionsa vain muutamaan elintarvikkeeseen.

Bulimia: Pakonomainen tarve ahmia. Kun kohtaus iskee, sitä on vaikea hallita. Ahmimista seuraa sekä fyysinen että psyykkinen paha olo, joka johtaa oksentamiseen, ulostuslääkkeiden käyttöön tai liialliseen liikuntaan. Potilaat ovat yleensä normaalipainoisia ja salaavat sairautensa. Bulimiaa esiintyy etenkin parikymppisillä naisilla, jotka opettelevat elämään itsenäisesti.

Ahmimishäiriö: Ahmimishäiriöstä kärsivä syö kerralla suuria määriä ruokaa, mutta ei oksenna sitä kuten bulimiaa sairastava. Tarpeen ahmia synnyttää esimerkiksi paha mieli tai uupumus. Ahmimishäiriöstä kärsivä lihoo herkkujen syömisen seurauksena helposti. Ongelma on luultua yleisempää: jopa joka viides vaikeasta lihavuudesta kärsivä sairastaa ahmimishäiriötä. Kohtauksia tulee keskimäärin kahdesti viikossa ja ne aiheuttavat suurta häpeää.

www.syomishairioliitto.fi.
Neuvontapuhelin (02) 2519 207
päivystää maanantaisin klo 9–15.

TEKSTIT JA KUVAT: MARIA-MELINA VÄYRYNEN

Artikkeli on osa lehteä 17/2013