vuotta tuomasmessuja

17.4.13

25 vuotta tuomasmessuja

Tuomasmessu täyttää tässä kuussa 25 vuotta. Suomen ensimmäinen tuomasmessu järjestettiin Helsingissä vuonna 1988 ja Oulussakin tuomasmessuja on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1990 lähtien.
   Tuomasmessun toteutuksessa tärkeässä roolissa ovat vapaaehtoiset, ja ilman heitä messut eivät toteutuisi. Keskeinen sija tuomasmessuissa on rukouksella ja musiikilla.
   Tilaisuudessa onkin tavallista enemmän liikettä ja eloa sekä mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun.
Oulussa seuraava tuomasmessu pidetään Kastellin kirkossa lauantaina 20.4. kello 18.
   Tilaisuudessa lauletaan virsien lisäksi messulauluja ja muita hengellisiä lauluja erilaisten soitinryhmien säestyksellä.
   Rukousjakson aikana voi kirjoittaa oman rukouspyynnön paperilapulle, joista osa luetaan messun aikana ääneen. Oman rukouksen merkiksi voi halutessaan sytyttää tuohuksen. Myös henkilökohtaiseen rukoukseen on mahdollisuus.
   Messun sanaosan aikana järjestetään lapsille pyhäkoulu ja tilaisuuden päätteeksi tarjotaan kirkkokahvit. Tuomasmessut ovat suosittuja kaikenikäisten parissa.
   Helsingissä 25-vuotisjuhlamessu pidettiin jo viime sunnuntaina Mikael Agricolan kirkossa. Messu televisioitiin ja se lähetetään YLE TV1:ssä sunnuntaina 21.4. kello 10.

Artikkeli on osa lehteä 15/2013