Arkistosta: Pelkäänkö kasvamista?

19.6.13

Vuoden 1973 Rauhan Tervehdyksen juhannuslehdessä Anna-Maija Nieminen kirjoitti pohdintoja, jotka eivät ole lainkaan vanhentuneet 40 vuoden aikana.

Pelkäänkö kasvamista?

Joka päivä on puhjennut uusia kukkalajeja. Mikä eilen pilkisti lehtimykerönä maasta, on tänään rehevä angervo- tai ohdakehuisku, tänään täpötäynnä kukannuppuja, ylihuomenna… lakastumassa.
   Lakastumisen pelostako johtuu, et­temme keski-iässä enää uskaltaisi kasvaa?
   Sydänkesän kirkkautta samentaa ennakkoviisautemme: tästä se alkaa päivä lyhetä, syksy on edessä… Näinhän me päivittelemme keskellä kuohuvan runsasta, valoisaa juhannuspäivää!
   Ja sama pelko aiheuttaa keski-iän lähestyessä kuumeisen kasvukilpailun: kun ei vain naapuri ehtisi pitemmälle kuin minä…
   Jokainen kerää omia varastojaan, jokainen kaivaa omaa kellarikuoppaansa.
   Sekö on kasvamista? Onko eläminen omistamista?
   Miten vapauttavaa on kulkea alkukesän luonnossa ja vain katsella miten siellä kasvetaan! Ei kilpailla eikä vertailla. Ei mitata omaa kasvua toisten kasvutapaan ja -vauhtiin. Ja kaikki mahtuvat erilaisina niin hyvin rinnakkain. Jumalan luomassa luonnossa kaikki kuuluu yhteen.
   Usein tukahdutamme omaa ja toisten kasvua myös kristinuskon nimissä: meidän pitää olla pieniä, nöyriä, typistettyjä! Johtuuko se siitä, että näemme lapsenmielisyydenkin aikuisen silmin – kukin kilpailkoon siitä kuka meistä on pienin.
   Mutta Raamattu kehottaa meitä rohkeasti kasvamaan. ”Kaikin tavoin”, ”sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin on”. Ei erikseen vaan yhteen. Ei suuruuteen tai pienuuteen, vaan ”häneen, joka on pää, Kristus” (Ef. 4:15). Siihen kasvuun ei kuulu lakastumisen lakia.

Artikkeli on osa lehteä 22/2013