Juhannus tuo yhteistä iloa Ouluun

19.6.13

Juhannus tuo yhteistä iloa Ouluun

Oulun ev. lut. seurakunnissa juhlitaan juhannusta monissa tapahtumissa. Juhannuksen vietto aloitetaan torstaina 20.6. kello 20 Kesäillan musiikkia -konsertilla Ylikiimingin kirkossa. Esiintymässä on Hannu Alasaarela, joka soittaa pianoa.
   Lisäksi Koskelan seurakuntakodilla järjestetään nuortenilta torstaina 20.6. kello 18. Tapahtuma pitää sisällään monipuolista ohjelmaa niin musiikin, yhteispelien kuin makkaranpaistonkin merkeissä.
   Juhannusaattona 21.6. kello 18 vietetään Juhannusjuhlaa Hietasaaren leirikeskuksessa. Ohjelmassa on lipunnosto ja musiikkia. Vieraana on Suomen Lähetysseuran lähetti Emma Holmström.

Turkansaaren kirkko täyttää 319 vuotta
Perinteinen juhannusaaton hartaus järjestetään perjantaina 21.6. kello 17.30 Turkansaaren kirkossa. Turkansaaren perinteinen juhannuskokko poltetaan 21.6. kello 22.10.
   – Kirkko on valmistunut vuonna 1694. Tänä vuonna sattuukin sopivasti, että juhannusaattona on kirkon ”syntymäpäivä”, eli kirkko täyttää juuri silloin 319 vuotta, kertoo Turkansaaren ulkomuseossa museonhoitajana työskentelevä Anneli Syrjänen.
   Syrjänen luonnehtii Turkansaaren kirkkoa kaikessa karuudessaan hyvin tunnelmalliseksi.
   – Juhannusaattona kirkko on koristeltu luonnonkukin ja koivuin, ja kesäillan valo siivilöityy kauniisti pieniruutuisista ikkunoista. Tästä voi aistia suomalaisen luonnon ja talonpoikaisen rakentamisen karun kauneuden, Syrjänen sanoo.
   Hänen mukaansa Turkansaaren juhannusillan hartaus ja juhannuspäivän messu ovat hyvin suosittuja.

Juhannuspäivän jumalanpalvelukset
Juhannuspäivän jumalanpalveluksia järjestetään lauantaina 22.6. kello 10 Haukiputaan kirkossa, Karjasillan kirkossa, Kiimingin kirkossa, Oulujoen kirkossa, Oulun tuomiokirkossa, Pyhän Luukkaan kappelissa, Tuiran kirkossa, Ylikiimingin kirkossa ja Yli-Iin kirkossa.
   Lisäksi juhannuspäivänä 22.6. järjestetään jumalanpalvelukset kello 12 Turkansaaren kirkossa ja kello 13 Pyhän Tuomaan kirkossa.
   Oulun tuomiokirkossa lauantaina 22.6. kello 10 ja sunnuntaina 23.6. kello 10 järjestettäviä jumalanpalveluksia voi seurata myös verkon kautta osoitteessa www.virtuaalikirkko.fi.
   Kiimingin kirkossa lauantaina 22.6. kello 10 ja Oulunsalon kirkossa sunnuntaina 23.6. kello 10 pidettäviä jumalanpalveluksia voi kuunnella Radio Dein lähettämänä.
   Kansanlaulukirkko järjestetään sunnuntaina 23.6 kello 12 Pyhän Andreaan kirkossa.

Artikkeli on osa lehteä 22/2013