Kanttori kutsuu messuun

6.6.13

Kanttori kutsuu messuun

Muhoksen kanttorilla Ossi Kajavalla on hyvin monipuolinen työ. Hänelle kuuluu kaikenlaiset seurakunnan musiikkityöt vauvakirkoista vanhustyöhön.
   – Kanttorin työ on palveluammatti. Minulle on ilo saada palvella ihmisiä musiikin lahjalla, Kajava pohtii.
   Kanttori näkee musiikin tärkeän paikan seurakunnan työssä.
   – Musiikki juhlistaa ja rikastuttaa tilaisuuksia. Samalla se myös palvelee tekstiä ja auttaa viemään sanomaa, Kajava selittää.
   Hän myös tietää, miten tärkeää musiikki ihmisille on.
   – Esimerkiksi hautajaisia ja häitä järjestettäessä ihmisillä on paljon toiveita musiikin suhteen. Kesän alussa saan harjoitella useita häämarsseja, hän hymähtää.

Musiikkipäivät
huipentuvat messuun

Kanttorin työ on paitsi monipuolista myös muuttuvaa. Kajava on huomannut, että erityismessuja järjestetään yhä enemmän.
   – Perusmessu ei monessa paikassa enää oikein tavoita ihmisiä. Siksi järjestetään yhä enemmän erilaisia erityismessuja, joita maustetaan nimenomaan musiikin keinoin, hän kertoo.
   Juuri nyt Kajavaa työllistävät Muhoksen Musiikkipäivät sekä niiden päätteeksi järjestettävä musiikkimessu.
   – Tässä messussa lauletaan kaikki muu paitsi saarna, Kajava valottaa erikoismessun ideaa.
   Jumalanpalveluksen tukena on kanttorin lisäksi seurakunnan kamarikuoro, sekä lisävahvistuksia Oulusta Gaudiate-kuoron kvartetin ja kamariorkesterin muodossa. Messun aikana saadaan kuulla myös Musiikkipäivillä esiintyneitä taiteilijoita.
   Kajava toivoo, että ihmiset tulevat kauempaakin kuuntelemaan hienoa messua.
   – Luvassa on tyylikäs kokonaisuus, hän lupaa.

Uusia
yhteyksiä

Kajava on saanut olla Musiikkipäivien suunnittelussa muutenkin mukana. Hän kuuluu järjestävään toimikuntaan ja on paikallisena hoitanut monia käytännön järjestelyjä. Muhoksen seurakunta on yksi Musiikkipäivien pääsponsoreista.
   Kajava kokee, että seurakunnan osallistuminen Musiikkipäiviin on luontevaa.
   – Musiikkipäivillä on paljon hengellisiä konsertteja, ja monet niistä pidetään kirkossa. Kirkko on Muhoksella paras paikka konserttien järjestämiseen, hän selittää.
   Kajava on iloinnut Musiikkipäivien järjestelyissä erityisesti niistä hetkistä, kun yhteistyö on sujunut hyvin.
   – Tykkään tehdä asioita porukassa. Mitä enemmän on tekijöitä, sitä hienompaa!
   Musiikkipäivien sato voi näkyä myös tulevaisuudessa.
   – Järjestelyjen myötä olen luonut yhteyksiä muusikoihin. Voi olla, että kutsumme heitä muulloinkin tänne esiintymään, Kajava suunnittelee.

KAISA ANTTILA

Artikkeli on osa lehteä 21/2013