Katja Kiiskinen: Tekniikan orjuuttamat

19.6.13

Tekniikan orjuuttamat

Nykyihmisen elämä on tehty helpoksi; on kaiken maailman apuvälineitä ja jopa koneita, jotka tekevät työt meidän puolestamme.
   Pitäisi olla tyytyväinen, ettei kaikkea tarvitse tehdä vaikeimman kautta. Tämän valitettavasti harvoin muistaa, ennen kuin tekniikka pettää.
   Minusta pyykkääminen on rasittavaa. En millään jaksaisi hakea pyykkikoria, lajitella vaatteita koneeseen, nakata pesuainetta perään ja pistää konetta pyörimään.
   Yritän kuitenkin miettiä sitä, että entisaikaan pyykit on pitänyt hinkata puhtaiksi käsin. Joten tarkemmin ajatellen, ei se pyykkääminen oikeastaan niin kamalaa olekaan.
   Sama astianpesukoneen kanssa. Sinne likaiset astiat tosin laitetaan suoraan käytön jälkeen, joten ne ovat valmiina odottamassa pesua. Täytyisi vain viitsiä laittaa koneeseen pesuainetabletti, valita ohjelma ja painaa nappia.
   Ennen tiskasin käsin, joten tämän edistysaskeleen myötä luulisi tämänkin askareen hoitavan hymyssä suin. Mutta mitä enemmän ihminen saa apuvälineitä arkensa hoitamiseen, sitä enemmän hän laiskistuu.
   Olen sitä sukupolvea, jonka lapsuudessa ei vielä ollut kännyköitä eikä kovin monessa kodissa edes tietokonetta.
   Tavoitin ihmiset joko lankapuhelimella tai käymällä heidän ovensa takana. Jos henkilö ei ollut kotona, niin hän jäi sillä kertaa tavoittamatta.
   Kuutos- tai seiskaluokkalaisena sain ensimmäisen kännykkäni. Sen jälkeen puhelinnumerot siirtyivät muistista kännykän SIM-kortille ja ovien takana juokseminen vaihtui tekstiviesteihin.
   Nykyään nousee hirveä haloo, jos ei välittömästi vastaa kännykkään, kun joku soittaa. Kännykkään tuntuu liittyvän velvollisuus olla aina tavoitettavissa.
   Ollessani teini-ikäinen meille tuli kotiin tietokone, joka oli äärettömän hidas, mutta sillä pääsi internetiin. Oli mahtavaa surffailla netissä omalla vuorollaan, joka tuntui nelihenkisessä perheessä tulevan omalle kohdalle aivan liian harvoin.
   Nykyisin on älypuhelimet, joilla voi surffata missä ja milloin vain.
   Mutta entäs sitten, kun tekniikka päättää sanoa sopimuksen irti? Välillä tuntuu, että me emme hallitse tekniikkaa, vaan se meitä.
   On kamalaa huomata, että jopa töiden tekeminen on täysin riippuvaista siitä, toimiiko tietokone, pääseekö sillä nettiin ja käsiksi omiin verkkoasemiin.
   Olemme tekniikan avulla pyrkineet helpottamaan elämäämme, mutta olemmeko sittenkin vain luoneet itsellemme ansan, joka laukeaa juuri silloin, kun sitä vähiten odotamme?

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 22/2013