Kiinteistöistä luopuminen esillä yhteisessä kirkkoneuvostossa

6.6.13

Kiinteistöistä luopuminen esillä yhteisessä kirkkoneuvostossa

Oulun yhteinen kirkkoneuvosto esittänee yhteiselle kirkkovaltuustolle, että seurakuntayhtymän talous tasapainotetaan ensisijaisesti kiinteistöistä luopumalla.
   Noin kolmannes Oulun ev.lut. seurakuntayhtymän kiinteistöpinta-alasta on myytävä tai purettava.
   Yhteiselle kirkkovaltuustolle esiteltäneen lista, jolla on esitys myydä muun muassa Kuivasjärven, Rajakylän, Hönttämäen, Heikkilänkankaan, Saarelan ja Huonesuon seurakuntakodit, Sanginsuun ja Yli-Iin seurakuntatalot sekä Kaukovainion ja Maikkulan kappelit.
   Yhtään kirkkoa seurakuntayhtymä ei ole myymässä.
   Luopumispäätökset tehdään erikseen kohde kohteelta.
   Oulun seurakuntien seurakuntaneuvostot, yhtymän johtokunnat sekä yhteistyötoimikunta ovat jättäneet lausuntonsa asiasta. Niillä on ollut mahdollisuus esittää vaihtoehtoisia ratkaisuja säästötavoitteen saavuttamiseksi.
   Seurakunnat ovat arvioineet lisäksi kiinteistövähennyksiin liittyvät henkilöstövaikutukset.
   Mikäli säästötavoitteisiin ei päästä, on lisäksi tarve vähentää henkilökuntaa Kiimingissä neljän, Oulujoella kuuden ja Karjasillalla neljän henkilötyövuoden verran.
   Yhteisen kirkkoneuvoston mukaan irtisanomisia ei ole odotettavissa vaan henkilöstömäärä vähenee muun muassa eläkkeelle jäämisillä.
   Oulun seurakuntayhtymällä on tällä hetkellä 18 kirkkoa, 28 seurakuntataloa ja 9 leirikeskusta sekä lukuisa määrä muita kiinteistöjä, kuten juhlahuoneistoja, huoltorakennuksia ja asuntoja.
   Huonealaa on yhteensä 61 200 neliötä.
   Kuntaliitos kasvatti kiinteistömäärä 35 prosentilla.
   Vuosittaisten ylläpitokulujen lisäksi yhtymän nykyisen kiinteistöomaisuuden investointitarve on 60 miljoonaa euroa seuraavien 10 vuoden aikana.
   Kiinteistöpinta-alasta 15 prosenttia myytäisiin tai purettaisiin jo vuoteen 2017 mennessä.

Yhteisen kirkkoneuvoston esitys
tiloista ja kiinteistöistä
luopumiseksi

Oulun tuomiokirkkoseurakunta
myydään:
Intiön seurakuntakoti
Heinätorin seurakuntatalo
(myydään/kehitetään)

Haukiputaan seurakunta
myydään:
Salmelan pappila
Vakkurila (myydään/puretaan)
puretaan:
Pikku-Vakkurila
luovutaan:
Jokela (vuokratila)

Karjasillan seurakunta
myydään:
Kaukovainion kappeli
Maikkulan kappeli

Kiimingin seurakunta
myydään:
Kiimingin pappila
Kiimingin pappilan piharakennus
Kiimingin pappilan saunarakennus
Kiimingin vanha koulu
(myydään/kehitetään)

Oulujoen seurakunta
myydään:
Hönttämäen seurakuntakoti
Heikkilänkankaan seurakuntakoti
Saarelan seurakuntakoti
Huonesuon seurakuntakoti
Sanginsuun seurakuntatalo
Ylikiimingin pappila
Yli-Iin pappila
Oulujoen kanttorila
Ylikiimingin seurakuntatalo
(myydään/puretaan)
1 asunto
puretaan:
Yli-Iin seurakuntatalo
Ruumishuone, Kiviharju
Ruumishuone, Ylivuotto
luovutaan:
Ylikiimingin partiokämppä
Oulunsalon seurakunta
myydään:
Oulunsalon pappila
Kanttorila
talousrakennus/autotalli
Oulunsalon navetta
puretaan:
seurakuntatalo
luovutaan:
Reppu
Työväentalo (vuokratila)

Tuiran seurakunta
myydään:
Kuivasjärven seurakuntakoti
Rajakylän seurakuntakoti
Purjehtijantie 4
puretaan:
Pateniemen srk-talo
(puretaan/kehitetään)

Oulun seurakuntayhtymä
myydään:
Raatin nuorisotalo
Vasamon leirikeskus
Juuman leirikeskus
13 asuntoa
puretaan:
Asuinrakennus, Intiö
Kasvihuone talo C, Intiö
(puretaan/kehitetään)
luovutaan:
Siiranjärven leirikeskus
Hietasaaren leirikeskus
(luovutaan/kehitetään)
Kasarmi (vuokratila)

MINNA KOLISTAJA
PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 21/2013