Outi NissiJuhani AlakärppäKaisa RantaEsa Ruuttunen

Lapset mukaan Muhoksen Musiikkipäiville

6.6.13

Lapset mukaan Muhoksen Musiikkipäiville
 

Muhoksen Musiikkipäivistä saa jälleen nauttia 12.–16.6. Tällä kertaa myös lapsille on tarjolla oma konsertti. Soiva Siili esiintyy Koivu- ja Tähti -kulttuurikeskuksessa lauantaina 15.6.

Musiikkipäivillä on laaja kattaus valtakunnallisesti tunnettuja, Pohjois-Pohjanmaalta lähtöisin olevia esiintyjiä.
   Tapahtuman taiteellisen johtajan ja tuottajan Kaisa Rannan mukaan Musiikkipäivät tarjoaa kuulijoilleen lempeää ja laadukasta klassista musiikkia.
   – Toivomme konserttisarjamme houkuttelevan uusiakin kuulijoita, jotka eivät vielä ole klassisen musiikin pariin löytäneet. Korkeatasoisuus ja nimekkäät esiintyjät kiinnostavat varmasti myös tottuneempia konsertissa kävijöitä.
   Avajaiskonsertissa keskiviikkona 12.6. sopraano Kaisa Ranta ja baritoni Juhani Alakärppä esiintyvät pianistien Juho Alakärpän ja Outi Rahkon kanssa.
   Baritoni ja rovasti Esa Ruuttusen konsertti ”Luoduillesi armo ja rauha” kuullaan lauantaina 15.6. Muhoksen kirkossa. Sunnuntaina Ruuttunen toimittaa kirkossa Kesäillan musiikkimessun.
   Laitasaaren rukoushuone pääsee tänä vuonna mukaan uutena konserttipaikkana.
   – Saan itse esiintyä siellä, mikä on minusta mukavaa, sillä olen Laitasaaren kylästä lähtöisin.
   Rukoushuone on Rannan mukaan konserttipaikkana positiivisella tavalla haasteellinen, sillä sinne mahtuu vain noin 80–100 kuulijaa.
   – Esiintyjälle se voi luoda hieman jännitystä, sillä yleisö on niin lähellä, Ranta tuumii.

”Miksei meillä,
kun muillakin?”

Nyt kolmatta kertaa järjestettävä tapahtuma on lyhyestä historiastaan huolimatta löytänyt tiensä ihmisten sydämiin.
   – Kuulijoita on ollut aiemmin kaikkiaan noin tuhat molemmilla kerroilla. Tapahtumaa ja konserttilippuja ehdittiin jälleen kysellä jo ennen mainonnan aloittamista.
   –Toiveikkaina odotamme vähintään samaa kuulijamäärää tälläkin kertaa, sanoo Muhoksen Musiikkipäivien taiteellinen johtaja ja tuottaja Kaisa Ranta.
   – Ilahduttavasti myös oululaiset ja ympäristökuntalaiset ovat löytäneet Musiikkipäivät.
   Koko tapahtuma lähti liikkeelle Muhokselta kotoisin olevan Kaisa Rannan ajatuksesta, joka sai tuekseen Muhoksen kunnan sekä seurakunnan.
   – Olen työni puolesta esiintynyt ympäri maata ja nähnyt monenlaisia musiikkitapahtumia. Ihan pienelläkin paikkakunnalla saattaa olla musiikkitapahtuma, jolla on vuosikymmenten perinteet.
   – Ryhdyin miettimään oman kotiseutuni mahdollisuuksia järjestää musiikkitapahtuma: millaisia konserttipaikkoja siellä on, keitä voisi olla esiintymässä. Siitä se ajatus sitten lähti.
   Musiikkipäivien taiteellinen suunnittelu on Rannan vastuulla, ja järjestelyistä vastaa Muhoksen Musiikkipäivien kannatusyhdistys ry, Rannan kanssa.
   – Taiteellisen johtajan työ on haaveilemista ja ”näkyjen näkemistä”. Kirjaan ylös ideoita sitä mukaa, kun ne putkahtavat mieleen.
   Hallituksen kanssa sitten päätämme, mitä on realistista toteuttaa. Itselläni on joskus liian suuriakin suunnitelmia, Ranta nauraa.

Esiintymisiä
ja äidin arkea

Hän toteaa, että seuraavan vuoden Musiikkipäivien esiintyjät täytyy olla lyötynä lukkoon vuotta aiemmin. Sen vuoksi suunnittelukin täytyy aloittaa ajoissa.
   – Esiintyjien kalenterit täyttyvät nopeasti, joten heidät täytyy buukata ajoissa. Pidämme kuitenkin Musiikkipäivien jälkeen huilaustauon ennen seuraavien suunnittelemista. Kevät ja etenkin Musiikkipäivien viikko on sen verran rankka puristus, että täytyy hengähtää.
   Sitä Ranta tosin ei kovin paljon ehdi tehdä, sillä hän on esiintyvä taiteilija, jonka seuraavat esiintymiset ovat jo heinäkuussa.
   Kaisa Ranta on tehnyt niin musiikkiteatteria, musikaalia, operettia kuin oopperaakin. Hän on laulanut useiden orkestereiden ja kuorojen solistina.
   Kotimaan lisäksi Kaisa Ranta on konsertoinut Englannissa, Yhdysvalloissa, Tšekissä ja Japanissa.
   Uransa hän sovittaa yhteen kahden pienen lapsen äitinä olemisen kanssa.
   – Onhan tämä välillä melkoista polkkaa, Ranta nauraa.
   – Olen kuitenkin hyvin onnellinen, että saan olla äiti sekä laulaja. Ne eivät missään nimessä ole toisiaan pois sulkevia asioita.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 21/2013