Pääkirjoitus: On jälleen Suvivirren aika

19.6.13

Pääkirjoitus

On jälleen Suvivirren aika

Nyt siunaustaan suopi taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks’ luopi, sen kutsuu elohon.

Juhannuksena tavataan laulaa virttä 571, joka tunnetaan paremmin Suvivirtenä. Sanoittajaa ei tiedetä varmasti, mutta arvellaan, että hän oli Gotlannin piispa Israel Kolmodin, joka sai innoituksensa Hångerin lähteellä lähellä Visbyä 1694. Tarina on kaunis, joten soisi, että se pitää paikkansa.
   Teki sanat kuka hyvänsä, Suvivirsi merkitsee paljon niin suomalaisille kuin ruotsalaisillekin. Virttä lauletaan myös koulujen kevätjuhlissa, joista lapset lasketaan kesää viettämään. Siksi virsi on monelle niin rakas. Muistoissa lapsen kesä on ikuisuudelta tuntuva jakso, jolloin uidaan, leikitään auringossa, potkitaan jalkapalloa tai pelataan niityillä nelimaalia.
   Virren hienous avautuu hyvin pohjoisen asujille. Talvi on täällä ankara ja kesän saapuminen odotettu tapahtuma.
   Juhannusta vietetään Johannes Kastajan muistoksi. Raamatussa Johannes tunnetaan huutavan äänenä erämaassa, joka ilmoittaa Kristuksen tulosta. Harva kuitenkaan muistaa Johannesta keskikesän juhlassa. Enemmän nautitaan kesän keveästä vihreydestä, joka laskeutuu jo heinäkuussa tummana ja raskaana.
Suuresta juhlasta saa nauttia, vaikka sen kristillisyyttä ei tuotaisikaan erityisesti esille. Suvivirren kolmas säkeistö iskee silti ytimeen.

Taas linnut laulujansa visertää kauniisti,
myös eikö Herran kansa Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä myös äänes’ kuorohon
ja armon Herraa kiitä, kun laupias hän on.

Rauhan Tervehdys toivottaa lukijoilleen hyvää juhannusta.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 22/2013