Anna Rogel – nuorena nukkunut unissasaarnaaja

14.8.13

Anna Rogel – nuorena nukkunut unissasaarnaaja

NAISET HERÄTYSLIIKKEIDEN JOHDOSSA
Uusi sarja esittelee Suomen herätysliikkeiden merkittävimpiä naisia. Toisessa osassa käsitellään Anna Rogelia, joka eli lyhyen, mutta sitäkin värikkäämmän elämän. Vain 32-vuotiaana kuollut Rogel oli 1700-luvun merkittävimpiä unissasaarnaajia, hänen toimintansa sai jopa itse kuninkaan puuttumaan asiaan. Uskonnollinen hurmoksellisuus jatkui vuosisadan lopulle, paikoitellen myös seuraavalle vuosisadalle.

Porin seudun liikehdinnäksi kutsuttu herätysaalto sai alkunsa vuonna 1763. Kolme naista, Anna Lagerblad, Juliana Söderborg ja Anna Rogel, olivat liikehdinnän keskushahmoja.
   Ekstaatikko Anna Lagerblad eli vuosikymmeniä Porin heränneiden keskushenkilön Juliana Söderborgin luona keskittyen täysin näkyihinsä ja uskonnolliseen elämään.
   Lagerblad oli mystikko ja profeetta, joka välitti näkyjään kirjeiden muodossa.
   Söderborg oli ainut naisista, joka ei ollut varsinainen ekstaatikko, vaan itsenäinen saarnaaja. Naiset ovat tärkeä osa rukoilevaisuuden historiaa. Hurmokselliset naiset nousivat yksi toisensa jälkeen yhteisöjensä tulkeiksi.
   Seurakuntalaiset alkoivat kääntyä pappien sijaan parannuksen sanaa saarnaavien hengellisten äitien puoleen.

Tajuttomana maannut
alkoi saarnata sängystä

Anna Rogelista tuli saarnaaja hänen sairastuttuaan vakavasti ja menetettyään jopa puhekykynsä. Anna Rogel oli syntynyt Merikarvian Alakylässä vuonna 1751. Myös Rogelin vanhemmat sekä sisarukset olivat kärsineet erilaisista sairauksista.
   Rogel sai käänteentekevän herätyksensä vuonna 1770. Kuukausia sängyssään tajuttomana maannut tyttö alkoi lopulta saarnata pysyen yhä sängyssään. Hänen kerrottiin olleen hyvin heikko, liikkumaton ja iholtaan kylmä.
   Sairaalloisen Rogelin kerrottiin pystyneen ihmesuorituksiin: hän saarnasi sängystään kuuluvalla äänellä jopa tuntikausia. Hän veisasi virsiä sekä jakoi kehotuksia ja varoituksia.

Horrossaarnat kuin
kielillä puhumista

Rogel painotti maailmanlopun aikojen olevan käsillä ja neuvoi kristittyjä valvomaan, rukoilemaan ja pysymään kiinni Jumalan sanassa.
   Rogel painotti rukouksen merkitystä, sekä sydämen uskoa, joka ”hehkui Kristuksen rakkaudesta”.
   Anna Rogel oli unissasaarnaaja, eli horrossaarnaaja. Unissasaarnaaminen tarkoittaa tilaa, johon saarnaaja vaipuu, väittäen puhuvansa Jumalan sanaa. 
   Horrossaarnat kestävät usein jopa useita tunteja ja horrossaarnan aikana puhuja kokee näkyjä. Jälkeenpäin puhuja ei välttämättä muista puheidensa sisältöä.
   Horrossaarnauksen rinnakkaisilmiö on Raamatusta tuttu kielillä puhuminen, josta horrossaarnaus poikkeaa siinä, että puhuja käyttää saarnatessaan yleensä äidinkieltään.
   Yhteistä kielillä puhumiselle ja horrossaarnaukselle on poikkeavan tajunnantilan lisäksi käsitys ”ilmoituksen” tai tavanomaista merkittävämmän viestin välittymisestä. Pääasiassa horrossaarnaajat ovat olleet naisia. Suomalaisten eskatologisten liikkeiden piirissä esiintyy runsaasti horrossaarnausta.

Saarna kesti usein
aamusta iltamyöhiin

Saarnatessaan horroksessa Anna Rogel sepitti myös hengellisiä lauluja, joista ei itse oman kertomansa mukaan tiennyt mitään. Niin rahvas kuin uteliaat säätyläiset ja erilaiset asiantuntijat kävivät sankoin joukoin uteliaina kuuntelemassa Rogelia. Paikallinen kirkkoherra raportoi käynnistään Turun tuomiokapitulille.
   Liikkeen levitessä kuningaskin puuttui asiaan, jonka jälkeen varamaaherra antoi tapauksesta tutkintamääräyksen.
   Myös lääkärit kävivät tutkimassa Annaa, jonka saarna kesti usein aamusta iltamyöhiin, saarnasipa Anna joskus öisinkin. Lääkärit totesivat Annan sairastaneen hysteriaa.
   Vuoden 1774 maalis–huhtikuussa olivat tuhannet ihmiset eri paikkakunnilta käyneet kuulemassa Annaa, useat kokivat myös herätyksen. Joukossa oli myös pappeja ja säätyhenkilöitä.
   Naiset uhmasivat perinteistä auktoriteettijärjestelmää. Oli ajalleen täysin vierasta, että nainen asettaa itsensä hengellisen johtajan paikalle.
   Kolmikko sai sittemmin seuraajia ja useat naiset jäljittelivät naisherättäjien hurmostiloja.

LIISA LOUHELA

Artikkeli on osa lehteä 26/2013