Arvostele mun messu: Eväitä arkeen pikavauhdilla

28.8.13

Arvostele mun messu
 

Eväitä arkeen pikavauhdilla

Pitkän työpäivän päätteeksi raahustin Tuiran kirkolle pienen lepohetken toivossa. Kirkon penkit olivat melko tyhjiä, ja jostakin syystä vähäkin kirkkoväki oli asettunut salin takaosaan. Istuin puolivälin tienoille, eikä edessäni ollut kuin yksi henkilö papin ja kanttorin lisäksi.
   Parinkymmenen jumalanpalvelukseen tulleen ihmisen otos oli kiitettävän monipuolinen. Paikalla oli sekä melko nuoria että selvästi vanhempia kirkkovieraita, ja myös monenlaista tallaajaa siltä väliltä. Mietin, onko paikalle saapunut joukko toisillensa tuttuja vakiokävijöitä, vai oliko viikkomessuun saapunut muita kaltaisiani uteliaita.
   Itse messu eteni vauhdilla. Odotinkin arki-illan jumalanpalveluksen olevan lyhyempi kuin sunnuntaiaamun messun. Silti olin suorastaan hämmentynyt, kun huomasin päässeemme saarnan kohdalle ennen kuin olin hädin tuskin ehtinyt tajuta messun alkaneenkaan.
   Yksi syy hämmennykseeni oli varmastikin se, että Raamatusta luettiin vain Vanhan testamentin lukukappale. Toisaalta oli virkistävää kuulla pohdintaa jostakin muusta kuin evankeliumeista, jotka nousevat sunnuntain jumalanpalveluksissa saarnojen ytimeksi.
   Pappi puhui saarnassaan Jumalaan ja Hänen johdatukseensa luottamisesta. Se oli virkistävä viesti keskelle työviikkoa. Oma järkeni ja omien tunteideni mukaan kulkemisessa menen helposti harhaan, mutta Jumalan johdatuksessa tiedän aina päätyväni sinne minne kuulunkin. Se olisi hyvä muistaa myös työnteon lomassa.
   Pieni seurakunta lauloi ansiokkaasti kanttorin mukana. Kaikki virret olivat minulle vieraita, ja osa tuntui aika vaikeilta. Kattavaa virsikirjaamme on mukava päästä hyödyntämään monipuolisesti, mutta toivoisin voivani laulaa aina jonkun tutummankin virren. Esimerkiksi ehtoolliselle jonottaessa ei voi pitää virsikirjaa mukana, ja silloin on erityisen kiva jos voi edes mielessään laulaa mukana tuttua virttä.
   Viikkomessuun mahtui kaikki olennaiset osat: rukous, tekstinluku, saarna ja ehtoollinen. Kaikki tämä käytiin läpi puolessa tunnissa. Sunnuntaimessuissa toisinaan huomaa, miten ihmiset alkavat pukea takkeja jo viimeisen virren alkaessa, mutta viikkomessussa ei ollut samanlaista kiireen tunnelmaa. Seurakunta jäi istumaan paikalleen hetkeksi, vaikka kanttorin soitto oli jo hiljentynyt.
   Eteisessä monet jäivät rupattelemaan toisilleen. Arvelin, että viikkomessun kävijäkunta tosiaan tuntee toisensa jo hyvin.
   Monet myös halusivat jäädä keskustelemaan papin kanssa. Yksi seurakuntalainen kertoi kuulumisiaan, toinen halusi kiittää koskettavasta saarnasta. Moni vielä jäi aulaan seisoskelemaan vailla kiirettä tai kireää tunnelmaa. En tiedä, olisivatko he halunneet jäädä kirkkokahveillekin. Joka tapauksessa sellaisia ei ollut tarjolla.
   Minä kiiruhdin ruokakauppaan. Kotiin pääsin mukanani evästä niin ruumiille kuin sielullekin. Niillä jaksoin paremmin viikonloppuun.

KAISA ANTTILA

Arvostele mun messu -palstalla kerrotaan kokemuksia jumalanpalveluksista. Toimitus ei kerro etukäteen jumalanpalveluksen toimittajalle, millä asialla he kirkonpenkissä ovat. Palstan tavoitteena on puida rehellisesti jumalanpalvelusta ja tehdä sitä kautta messuja tutuiksi lukijoille.
Jos haluat lähteä toimittajan kanssa messuun, kerro se meille toimituksen sähköpostiin, toimitus@rauhantervehdys.fi tai soita p. 044 5626 450.

 

Artikkeli on osa lehteä 27/2013