Maata kiertelemässä: Kiistaa Ramadanin loppumisajankohdasta

14.8.13

Maata kiertelemässä

Kiistaa Ramadanin loppumisajankohdasta

Muslimien paastokuukautta Ramadania vietetään islamilaisen kuukalenterin mukaan. Paaston loppumisjuhlan Id al-Fitr:n ajankohta määräytyy sen mukaan, milloin Mekassa havaitaan uuden kuun sirppi. Mekka sijaitsee nykyisessä Saudi-Arabiassa.
   Tiistaina 6.8. Saudi-Arabian korkein oikeus kokoontui kuulemaan henkilöitä, jotka väittivät nähneensä kuunsirpin. Jos he olisivat olleet oikeassa, Ramadan olisi kestänyt tänä vuonna vain 28 päivää. Ramadanin tulisi kestää 29 tai 30 päivää. Korkein oikeus kehotti lausunnossaan ihmisiä tarkkailemaan, näkyykö kuunsirppi jo tiistaina.
   Islamilaiset lainoppineet ja papit yllättyivät lausunnosta. Jotta Ramadan olisi voinut loppua jo tiistaina, kuukauden alkamisajankohta olisi pitänyt laskea väärin.
   Sheikki Saad al Khathlan, Saudi-Arabian korkeimman islamilaisen auktoriteetin jäsen sanoi, että tiistainen kuuhavainto olisi ollut todella epätodennäköinen. Hän oletti Id al-Fitr:n alkaneen torstaina.
   – Olen eri mieltä heidän kanssaan, jotka väittävät Ramadin alkamisajankohdan olevan väärin laskettu. Kuunsirppiä ei nähty 8.6., joten edellinen kuukausi oli 30 päivää pitkä ja Ramadan alkoi 10. kesäkuuta. Olen samaa mieltä tähtitieteellisten laskelmien kanssa, joiden mukaan Ramadanin alkamisajankohta oli 10. kesäkuuta.
   Myös Mekassa sijaitsevan Suurmoskeijan entinen imaami sheikki Adel al Kalbani kommentoi kohua tiistaina. Hän huomauttaa, että Ramadanin vieton täytyy noudattaa islamilaista sharia-lakia.
   – Korkeimman oikeuden lausunto saa minut miettimään, olemmeko paastonneet sharian mukaisesti. Jos olemme, kuuta ei ole voitu nähdä tänään.
   Vuonna 1984 Ramadanin ajankohta laskettiin väärin, ja paastokuukausi kesti vain 28 päivää. Silloin muslimeja kehotettiin korvaamaan menetetty paastopäivä joko paastoamalla Id-juhlan jälkeen tai ruokkimalla kymmenen köyhää ihmistä.
   Tänä vuonna kiistaa kuukauden loppumisajankohdasta osattiin odottaa, sillä Ramadanin aloituspäivästäkin oli erimielisyyttä.
   Tällä kertaa Saudi-Arabian korkein oikeus kuitenkin päätti, että Ramadan ei päättynyt vielä tiistaina. Lopulta Id al-Fitr:iä vietettiin torstaina 8.8.
   Ramadanin kesto on yleensä 29 päivää. Joskus esimerkiksi sääolosuhteet estävät kuunsirpin näkemisen, jolloin paaston päättymistä siirretään päivällä. Ramadan kestää korkeintaan 30 päivää.
   Jotkut muslimit toivovat, että kuunsirpin näkemisen vaatimuksesta luovuttaisiin, ja paaston kesto laskettaisiin sen sijaan tieteellisin menetelmin. Se myös mahdollistaisi Id al-Fitr -juhlan vieton samana päivänä joka puolella maailmaa.

KAISA ANTTILA

Artikkeli on osa lehteä 26/2013