Opiskelijoiden oma diakoni

14.8.13

Opiskelijoiden oma diakoni

Oppilaitosdiakonin tehtävänä on olla opiskelijoiden tukena eri tavoin. Diakonille saa tulla kertomaan niin suruistaan kuin iloistaankin.

Oulun seurakuntien oppilaitostyössä työskentelevä diakoni Salla Tuominen kannustaa opiskelijoita tulemaan hänen juttusilleen. Oppilaitosdiakonille voi kertoa kaiken kokoisista huolistaan.
   – Olisi kaikkien kannalta helpompaa, kun ihmiset uskaltaisivat puhua huolistaan jo ennen kuin tuntuu siltä, että seinät kaatuvat päälle.
   – Minulle saa tulla puhumaan myös muista asioista kuin huolista. Sekin on tärkeää, että pääsee kertomaan jollekulle suurista ilonaiheistaan, Tuominen hymyilee.
   Diakoniatyön tavoitteena on auttaa erityisesti heitä, joiden hätä on suurin. Seurakuntien diakoniatyöntekijät ovat pohjakoulutukseltaan joko sairaanhoitajia tai sosionomeja. Oppilaitosdiakoni tekee samaa työtä, mutta erityisesti opiskelijoiden ja oppilaitosten henkilökunnan tarpeisiin vastaten.
   – Noin kolmannes työstäni on ihmisten kanssa keskustelemista. Lisäksi muun muassa pidän oppitunteja, olen mukana uusien opiskelijoiden ryhmäytyksissä, koulujen teemapäivissä ja henkilökunnan työnohjauksessa.

Yleensä asiat
järjestyvät

Tuominen tietää, että hänen työnimikkeensä on harvinainen. Hän on yksi Suomen neljästä oppilaitosdiakonista.
   – Työssäni on paljon samaa kuin oppilaitospastoreiden työssä. Myös pastorit tekevät paljon sielunhoidollista työtä. Ehkä monelle nuorelle on matalampi kynnys tulla puhumaan diakonille kuin papille.
   Vaikka Tuominen on kuullut keskusteluissaan monenlaisia suruja ja iloja, hän on huomannut tiettyjen asioiden toistuvan usein opiskelijoiden puheissa.
   – Oman paikan löytäminen, yksinäisyys, ihmissuhteet ja elämän kriisitilanteet kuten läheisen kuolema ovat niitä asioita, joista minulle usein puhutaan.
   Etenkin uusia opiskelijoita voi uuden alun edessä pelottaa ja ahdistaa. Tuominen voi auttaa kuuntelemalla, toimimalla nuoren ajatusten peilinä.
   – Useimmiten asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Etenkin opintojen alussa kaikki voi tuntua sekavalta, mutta kun nuori malttaisi antaa itsellensä hieman aikaa, asiat voisivat selkiytyä ihan itsestään.
   Joskus Tuomiselle tullaan puhumaan vaikeammista ja raskaammista asioista, joita keskustelutuokio tai pari ei riitä selvittämään. Silloin oppilaitosdiakoni osaa ohjata nuorta eteenpäin sinne, mistä hän voi saada lisäapua.

Sisällä mutta
ulkopuolisena

Tuominen toimi 12 vuotta merimieskirkolla nuorisotyöntekijänä. Lopulta hän päätti palata koulun penkille hakemaan diakonin pätevyyden. Valmistuttuaan diakoniksi, Tuominen työskenteli Diakonia-ammattikorkeakoulun ja diakoniaopiston Diastop-yksikössä. Siellä hän ohjasi opiskeluun liittyvää käytännön työtä, kuten kotikäyntityötä, ryhmien ohjaamista ja leirejä.
   – Samana keväänä kun edellinen työni loppui, oppilaitosdiakonin virka tuli vapaaksi. Koen, että se oli johdatusta, Tuominen pohtii.
   Diakoni, jolla oli jo kokemusta niin opiskelijoiden kanssa työskentelemisestä kuin kansainvälisestä työstäkin oli sopiva ehdokas monikulttuurisen Oulun opiskelijatyöhön. Tuominen aloitti oppilaitosdiakonina 2005.
   Oppilaitostyötä voi Tuomisen mukaan verrata työpaikkatyöhön. Toisaalta on hyvin sisällä oppilaitosten arjessa, mutta kuitenkin ulkopuolisena.
   – Joitakin asioita voi olla vaikea mennä kertomaan oppilaitoksen henkilökunnalle. Joskus on helpompi puhua ulkopuoliselle.
   Tuominen muistuttaa olevansa myös henkilökunnan käytettävissä.
   – Viihdyn hyvin työssäni. Saan olla Jumalan käsinä, jalkoina ja suurina korvina.

KAISA ANTTILA

Artikkeli on osa lehteä 26/2013