Pääkirjoitus: Uskontopitoisten uutisten kesä

14.8.13

Pääkirjoitus
 

Uskontopitoisten uutisten kesä

Harvana aiempana kesänä – jos koskaan – tiedotusvälineet ovat saaneet puitavakseen yhtä monta yhtä mehevää, uskontoa ja kirkkoa sivuavaa aihetta kuin kuluneena kesänä.
   Alkukesästä kohistiin, kun Suomen Lähetysseura siunasi lähetystyöhön samaa sukupuolta olevan parin. Oulun seudulla pohdittiin niin kutsuttujen agnostikkoiltojen sisällön sopivuutta.
   Paljon isommat laineet nostatti Päivi Räsäsen puhe Kansanlähetyspäivillä. Asiantuntijat ruotivat päiväkaupalla, milloin on oikein toimia vastoin lakia omantunnon syistä vai onko milloinkaan. Kesälomailevat poliitikot vaativat, että Räsäsen asema ministerinä on arvioitava uudelleen ja että kirkkoasiat otetaan häneltä pois. ”Ministerin ei sovi pohtia lakien syntisyyttä”, otsikoi maan suurin sanomalehti. Pääministeri pahoitteli, että niin moni erosi Räsäs-kohun seurauksena kirkosta. Porvoon piispa Björn Vikström ihmetteli, miten saadaan perille viesti, että Räsänen ei ole kirkon ääni sen enempää kuin kukaan mukaan.
   Isoja otsikoita syntyi myös herättäjäjuhlilta, kun kirjailija, pastori Jaakko Heinimäki esitti tulkintansa siitä, mikä on Jumalan sanaa. Kesällä käynnisteltiin jälleen myös keskustelua siitä, onko seurakuntalehtien ilmaisjakelu osoitteettomana jokaiseen talouteen ”uskovaisten terrorismia” (termi on lainaus nettikeskustelusta) vai sananvapauteen liittyvä oikeus.
   Imatralla pappi poistettiin kirkosta kesken jumalanpalveluksen sopimattoman käytöksen vuoksi, Oulussa puhutti tuomiorovastin sivutoimilupa. ”Mietin kummasta eroaisin, kirkosta vai Arinasta.” (tekstiviesti Kalevassa 7.8.)
   Hiippakunnan piispa Samuel Salmi kertoo toisaalla tässä lehdessä ihmetelleensä pitkin kesää ihmisten epäjärjellistä tapa toimia. Kirkosta eroaminen ei ole kummoinenkaan painostuskeino. Piispa toivoo hetken mielijohteesta eroavien löytävän tiensä takaisin kirkkoon.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 26/2013