Aatoksia: Aurinkomummo

18.9.13

Aatoksia
 

Aurinkomummo

Olin vetämässä äitileiriä Pudasjärven Hilturannan vanhassa pappilassa.
   Äitien joukossa oli mummo, jolle nuoret äidit antoivat lempinimen aurinkomummo. Nimi tuli siitä, että tämän ihmisen iän rypistämät kasvot sulivat ystävälliseen, aurinkoiseen hymyyn. Mummo saattoi yhtä aikaa hymyillä aurinkoisesti ja itkeä niin, että kyyneleet kimaltelivat hymyn läpi.
   Kun kuuli aurinkomummon elämäntarinan, nauru ja itku saivat syvän merkityksen. Aurinkomummo oli paennut kodistaan Uukuniemeltä jatkosodan jaloista. Hän näki kun koti kaikkine rakennuksineen paloi rajan takana, vihollisen puolella.
   Koditon nuori tytär lähti kävelemään evakkotaipaleelle, joka ulottui Rovaniemelle asti ja viimein Pudasjärvelle, Pintamolle Meiskantien varteen.
   Mummo asui vuokralla yhden huoneen hirsituvassa. Tuvassa oli leivinuuni, hella ja piisi, pöytä ja puusänky, iloiset matot lattialla ja ikkunalla palsamit. Mitään nykyajan mukavuuksia ei ollut, mummo saunoi vuokranantajan saunassa.
   Kun mummon tapasi mökissään hän alkoi tavallisesti kertoilla aurinkoisesti hymyillen ja itkien, kuinka kaikki naapurit ja ihmiset ovat hänelle ystävällisiä ja hyviä.
   Kerran päätimme tehdä kavereiden kanssa yllätyshyökkäyksen: kun sateisena ja harmaana päivänä astuisimme mökkiin, mummoa ei varmaan naurattaisi. Sisään astuttuamme mummo hymyili aurinkoisesti ja itki iloaan yllätysvieraista. Lattialla oli monta sankoa ja vatia, joihin vesi noppasi vuotavasta laipiosta.
   Mummo naureskeli:”Naapurin hyvät pojat tulevat korjaamaan katon, ei hätää, pöydän alla on ihan kuivaa, menen sinne istumaan jos niikseen tulee.” Häpesimme omaa tyytymättömyyttämme.
   Aurinkomummo asui lopun elämänsä vanhustentalossa, viihtyisässä yksiössään. Hän muisti luetella hymyillen ja itkien: ”Ei voi olla enää paremmin. On kaikki mukavuudet, on lämmintä ja helppoa, vieressä terveyskeskus, kirkko ja seurat, ystäviä ympärillä ja suurimpana lahjana se, että saa uskoa armosta synnit anteeksi.”
   Sain tehdä aurinkomummolle viimeisen palveluksen. Alkukesän aurinko paistoi lämpimästi kun seisoimme haudalla. Juuri kun olin aloittamassa puhetta, lähimännyssä istuva peippo lauloi pakahduttavan riemullisesti.
   Sanoin, että Luoja lähetti peipon tuomaan terveisiä aurinkomummolle Karjalan laulumailta ja samalla siitä maasta, jonka mummo saa ylösnousemuksessa. Siinä maassa paistaa aurinko aina eikä se laske koskaan.

ERKKI PIRI

Artikkeli on osa lehteä 30/2013