Kaisa Anttila: Ahneus tekee kauniista ruman

4.9.13

Ahneus tekee kauniista ruman

Oulun keskustassa ihasteltiin viime viikolla ruusuja, jotka levittäytyivät pitkin keskustaa. Kukat kuuluivat taiteilija Kaisa Salmen taideteokseen. Olennaisena osana teosta ihmiset saivat lopuksi käydä hakemassa kukkia itselleen.
   Taideteoksella oli kaunis tausta. Kukat tulivat Huiskula-nimiseltä yritykseltä, joka joutui lopettamaan ruusujen viljelyn. Iltasanomien jutussa taiteilija kertoi, että samalla loppuu ruusujen viljely koko maasta. On kannattavampaa rahdata ruusuja puolen Maapallon yli Keniasta kuin kasvattaa niitä kotimaassa.
   Tuntui koskettavalta, ettei ylijäämäruusuja heitetty roskikseen, vaan niille annettiin vielä mahdollisuus. Ne lahjoitettiin ihmisten iloksi.
   Lukuisat oululaiset ja monet turistit tulivat ihailemaan kukkia. Monet kännykkäkamerat napsivat kuvia ja lapset juoksentelivat kukkalabyrinteissä. Taideteosta kiiteltiin sosiaalisessa mediassa ja lehdet kirjoittivat siitä ahkerasti.
   Minua ruusuteos muistutti rauhoittumisesta kiireen keskellä ja kannusti olemaan ystävällinen muille ihmisille. Jakamisen ja kauneuden tuoma ilo jäivät itselleni päällimmäisenä mieleen.
   Sunnuntaina koitti teoksen huipennus. Julkisesti oli ilmoitettu, että ruusujen jakaminen alkaa kello kymmenen aamulla. Ohjeiden mukaan halukkaat saisivat ottaa mukaansa yhden juurakon tai korkeintaan yhden kokonaisen säkin, jossa oli muutama juurakko mukana. Taiteilija sanoi, että tässä osassa taideteosta yhteisö alkaa toimia omaehtoisesti.
   Lopputulos oli lähes yhtä paha kuin etukäteen pelkäsin. Ihmisillä ei ollut mitään ongelmaa unohtaa yhteisö ja ajatella ennemmin yksilöä. Kukkia lähdettiin hakemaan ennen sovittua aikaa, eikä kaikille riittänyt vain yksi pensas. Juurakoita kuljetettiin auton peräkontit täyteen lastattuna tai pyörällä niin paljon kuin suurissa kasseissa pystyi kantamaan. Jumalanpalveluksen alkuun mennessä suurin osa ruusuista oli jo viety, ja ehtoollisen alkaessa pensaista oli jäljellä vain sotku.
   Aurinkoisena sunnuntaiaamuna teoksesta oli nähtävillä enää ahneutta ja roskia. Toisten tönimistä tai kyynärpäätaktiikkaa ei ilmeisesti onneksi käytetty. Silti viimeiseksi suuhun jäi ikävä maku. Mihin hävisi ystävällisyys, jakaminen ja yhteisöllisyys? Ne taisivat jäädä ahneuden jalkoihin, kuten niin usein ennenkin.

KAISA ANTTILA

Artikkeli on osa lehteä 28/2013