Kerätä kauniit muistot elämästä kiittäen

4.9.13

Lukunurkka:

Kerätä kauniit muistot elämästä kiittäen

”Toivon sinulle parasta mitä tiedän: sydämen rauhaa, arkipäivän iloa, siunauksen sadetta.” Tämä runo löytyy Anna-Mari Kaskisen uudesta runokirjasta. Siihen on hienon ja ihastuttavan kuvituksen maalannut Päivi Maanavilja.
   Teos on sanan ja kuvan liitto. Se on täynnä sydämen, mielen ja sielun iloa. Anna-Mari Kaskinen on tunnettu virsirunoilija, rakastettu sanoittaja ja kirjailija. Hänen tuotantonsa on valtava ja julkaisutahti elinvoimainen ja runsas. Uusi teos on kaunis, lumovoimainen kokonaisuus.
   ”Sanat eivät näy, mutta niissä on voima kohottaa maasta. Avata suuret padot. Huuhtoa suru pois.” Runot vievät tunteiden ja kokemusten maailmaan. Ne herättävät unelmia, luovat lohtua ja rakkauden sykähdyksiä. Kuvitus lisää sanojen tunnevoimaa. Kuvan äärellä pysähtyy ja hiljentyy.
   Elämänmenon kuvaus sanoissa ja kuvituksessa on onnistunutta ja ilonpisaroita täynnä. Toisen ihmisen läheisyys, rakkaus ja hellyys, purkautuvat värikkyytenä. Tavoitteena on matkata hyvyyttä kohti, pitää kiinni hyvyyden lähteistä ja niistä, jotka tuottavat rauhaa ja iloa: ”Silmänräpäys muuttaa koko elämän. Kukaan ei tiedä, mitä hyvyys saa aikaan oikealla hetkellä.” Sanoista kuvastuu vankka luottamus siihen, ettei ole yksin, vaan meistä pidetään huolta. Sanat ja kuvitus tiukuvat uskoa rakastavaan ja armahtavaan Jumalaan.
   Anna-Mari Kaskisella on kertomisen armolahja. Hänen runonsa ovat tunteiden tulkkeja, ne hengittävät ja tekevät vaikutuksen. Hän onnistuu luomaan lyhyeenkin runoon ison tunnelatauksen, ihmisen kokoisen maailman.
   Päivi Maanaviljan kuvitus on herkkää ja värikästä, juuri oikeanlaisia nyansseja täynnä. Hän onnistuu kuvituksellaan herättämään runot eloon. Kuvitus ei ole liian prameaa. Vaikka Anna-Mari Kaskisella on nopea ja hurjakin julkaisutahti, ainakaan tässä tapauksessa sitä ei huomaa. Runoissa on tenhoa, ne vaativat moninkertaisen lukemisen, hiljentymisen ja mietintähetken. Tämä teos on kesäinen, iloa ja auringonpaistetta täynnä.

JUHA VÄHÄKANGAS

Artikkeli on osa lehteä 28/2013