Kirkko, paikka pysähtymiselle ja tankkaukselle

4.9.13

Kirkko, paikka pysähtymiselle ja tankkaukselle

Kiiltävät menopelit ajajineen kurvasivat Lähimmäisen sunnuntaina ensin Muhoksen kirkon pihalle ja jumalanpalveluksen jälkeen kahville seurakuntatalolle.
   Mukana oli niin mobilisteja kuin motoristejakin, joita kaikkia yhdisti hiljentymisen tarve. Kun on tien päällä vanhalla autolla hissukseen ajelemassa tai moottoripyörän selässä, arki on kaukana ja mieli jotenkin kohonneena. Siitä ei taida olla pitkä matka hartauden kokemiseen.
   Lähimmäisyys näkyy tässä porukassa esimerkiksi siinä, että tien päällä autetaan avun tarpeessa olevia, vähän niin kuin laupias samarialainen, jonka kertomus oli päivän aiheena. Mobilistit ja motoristit arvostavat myös yhteisöllisyyttä. Ajopelien kanssa värkätään ja tietenkin ajetaan yhdessä.
   Muhoksella ovat mobilistit kokoontuneet kirkkoon jo muutamana syksynä, nyt mukaan kutsuttiin ensimmäisen kerran myös motoristeja.
   Haaveena on, että syksyisestä kirkkopyhästä tulisi ajokauden päätöstapahtuma. Muhos sopisi tähän hyvin, osaavathan motoristit tien hyvin kun huristelevat satojen ajajien voimin tänne vappuajelulleen.
   Mobilistit ovat hekin liikkuvaa väkeä ja pitävät erilaisista kokoontumisista. Myös heille tällainen isompikin tapahtuma sopisi hyvin.
   Nyt koolla olivat etujoukot. Heidän toimestaan ideaa ryhdytään toteuttamaan. Ehkäpä ensi elokuussa pärinä ja hurina kirkon pihassa on entistä mahtavampaa.

MARJA-KAISA HEIKKINEN

Artikkeli on osa lehteä 28/2013