Kirkko tarvitsee rohkeutta

25.9.13

Kirkko tarvitsee rohkeutta

Viimeviikkoisilla hiippakuntapäivillä Oulussa etsittiin kirkon tarvitsemaa rohkeutta.
   Näkökulmia asiaan esittivät kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön johtaja Pekka Rehumäki, mediayrittäjä ja tiedottaja Heli Karhumäki sekä pastori, diakonissa Eija Seppä.
   Valkokankaalle heijastettiin lehtiotsikoita, joissa kirkko oli tavalla tai toisella kohuroolissa.
   Rehumäki ei tunnistanut kirkkoa kaikista otsikoista. Yksi otsikko kuitenkin hätkähdytti häntä: se, jossa väitettiin, että kirkko on hengellisesti hajonnut.
   – Jos näin on, meidän on syytä huolestua.
   Heli Karhumäen mukaan törttöilyotsikot kertovat, että kirkko kiinnostaa edelleen ihmisiä. Seppä lisäsi, että ihmiset odottavat kirkolta jotain, sillä muuten kohuotsikkoja ei olisi.

Älä kerro
kirkkoherralle

Seppä esitteli mielenmaisemiaan, joista yksi liittyi yli 90-vuotiaseen naiseen. Leskeen, joka halusi viimeisen kerran käydä vanhassa kotitalossaan. Seppä lähti vanhuksen kanssa etsimään vanhaa pohjalaistaloa.
   Vanhuksen vieminen reissulle kenties rikkoi lakia, mutta Seppä otti riskin. Talo löydettiin. Pirtissä vanhus katseli elämänsä merkkejä, silitti pöytää ja kosketti esineitä.
   Vanha nainen halusi vielä vinttiin. Sinne veivät niin jyrkät portaat, että Seppää hirvitti. Mahdoton muuttui kuitenkin mahdolliseksi. Vintillä oli paljon rakkaita esineitä, muun muassa miehen vanha metsästysreppu.
   Paluu vintiltä oli vaikeampi kuin sinne kapuaminen. Jumalan avulla siitäkin selvittiin.
   Jotakin tällaista kirkko tarvitsee rohkeudekseen. Heittäytymistä, uskaltamista.
   – Kirkkoherroille ei kaikkia vinttireissuja kannata kertoa, sillä he kieltäisivät sellaiset, Seppä nauratti yleisöä.

Kirkolla on
natsat auttaa

Heli Karhumäen mukaan rohkeuteen tarvitaan intoa, motiivi ja unelmia. Kun on vaikeaa, on palattava perusasioihin.
   – Jeesus sanoi: ruoki minun lampaitani. Meillä on siihen natsat.
   Ihmiselle ei tule antaa kristinuskosta reseptiä vaan ruokaa. Sitä on kuitenkin vaikea antaa, sillä antamiseen liittyy aina torjunnan riski.
   – Älä kuvaile vaan tee, Karhumäki kehotti.
   Ruokaa voi olla vaikkapa se, että julistaa synninpäästön. Karhumäen mukaan aina ei kannata kehottaa lukemaan Raamattua vaan antaa siitä heti makupala. Voi vaikkapa sanoa, että minulle tulee mieleen yksi kohta Raamatusta.
   – Älä esitelmöi siunauksesta vaan kysy: saisinko siunata sinut.

Rohkeus on lapsen
silmin katsomista

Rehumäki esitteli valkokankaalta Albert Edelfeltin maalausta ”Jumalanpalvelus Uudenmaan saaristossa”.
   Teoksessa vanha rovasti katselee saarnatessaan seurakuntaansa. Mitä hän näkee? Hän näkee nuoren epätoivoissaan rukoilevan naisen, joka kantaa raskasta henkistä taakkaa.
   Nainen ei ole mustiin pukeutunut vaan maailmallisessa asussa. Häntä katselee kaksi tyttöä, joista nuorempi näyttää hämmästelevältä ja vanhempi paheksuvalta.
   Maalauksessa esiintyy muun muassa mies, joka ei ole harras, vaan kopea. Hän viis veisaa jumalanpalveluksesta.
   – Seurakunta on eripurainen, Rehumäki päättelee.
   Rehumäki osoittaa vielä yhden hahmon. Pojan, joka on niin pieni, että hän on vielä naisten joukossa. Poika kuuntelee etukenossa istuen ja imee jokaisen sanan. Poika edustaa Rehumäen mukaan toivoa.
   – Tämä on toivon ja rohkeuden kuva kirkossa. Sen sanoma on se, että meidän tulee katsoa maailmaa ja kirkkoa lapsen silmin. Tämä tie vie tulevaisuuteen, Rehumäki uskoo.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 31/2013