Aatoksia: Mökillä sähköttä

2.10.13

Aatoksia
 

Mökillä sähköttä

Pöljänä pitävät kun en halua sähköä mökilleni, vaikka olen siellä monta kuukautta. Tämä minulle rakkain paikka maailmassa on eräässä Sotkamon saaressa. Niin se oli hollantilaiselle miehellenikin.
   Kun on asunut eri maissa ja reissannut maailmalla, oli vertailukohteita: henkeäsalpaavan kauniita maisemia, mykistäviä auringonlaskuja. Mutta minnekään muualle emme olisi mökkiä halunneet rakentaa.
   Mieheni kuoleman jälkeen en pitkään voinut käydä mökillä. Siksi veljeni vietti lomiaan mökillämme ja piti siitä hyvää huolta. Kiitokseksi hän hankki ja asensi sinne aurinkopaneelit ja useita valopisteitä.
   Minä kiittämätön revitin ne heti irti kun olin vihdoin saarelle rohjennut rantautua. Laite oli ruma ja mitä ihmettä minä sähköllä tekisin.
   Lämmitykseen? Höpöhöpö. Palstalta saa puuta, oksien ja risujen kantaminen mökin läheltä siistii ympäristöä ja niitten katkominen sopiviksi pätkiksi tuottaa tyydytystä.
   Sähköhellaan? No ei kyllä. Kaasu on paljon nopeampi ja energian hinnan tajuaa ihan käytännössä kun uusii pulloja.
   Jääkaappiin? Ja vielä sitä hurisemaan tuvan täydelliseen rauhaan! Kahden betonirenkaan maakuopassa on lämpö pysynyt hellekesinäkin 10 asteessa. Kesämuonaksi on aina hankittu elintarvikkeita, jotka eivät pakastinta tarvitse. Järvistä noussut kala ja metsän marjat syödään saman tien.
   Kännykällä ohjattava sähkösauna? Pyhäinhäväistystä! Valaistukseen riittävät kynttilät, vanhat kauniit öljylamput ja ledeillä toimivat pistevalot. Joku pirullinen aggregaattiko mökin nurkalle karjumaan? Ei ikinä. Itse kannettu kaivovesi on kiukaalle herkkua.
   Sitä paitsi sähkö on epäterveellistä, se laiskistaa löhöilyyn. Kymmentuntisia työpäiviä pöytänsä ääressä tehneelle miehelleni reilu kuukausi saaressa oli paras mahdollinen kuntokuuri. Halkojen hakkaamisesta ja sahan nitkuttamisesta hän nautti ihan yhtä paljon kuin suomalaiset ikätoverinsa. Saunan hidas lämmittäminen vapautti ajatukset rauhallisille teilleen.
   Jatkan samaan tyyliin, vaikkei tahti olekaan entisensä. Olen peruslaiska ihminen, mutta mökkielämän ruumiillisesta työstä nautin. Koska siinä on järkeä, se on tarpeellista ja tulokset puhuvat puolestaan. Kropallekin se tekee hyvää.
   Kun iltojen pimetessä istuu veden rajassa katsellen huimaavaa taivasta kirkkaine tähtineen, on pakko sanoa: kiitos Luoja tästä kaikesta kauneudesta. Tänne ei ulkovaloja tarvita.

MAIKKI KIVIHARJU-WIEBENGA

Artikkeli on osa lehteä 32/2013