Aatoksia: ”Risti sun rintaas”

16.10.13

Aatoksia
 

”Risti sun rintaas”

Kenttäpiispa Pekka Särkiö otti hiljattain kantaa sotilaspappien virkapukuun Kangasalla pidetyillä neuvottelupäivillä. Hän pohti, onko kurkkusalaattia muistuttava kenttäpuku sotilaspapin virkapuku. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli se, että vuonna 1922 käyttöönotettua rintaristiä ei ole poistettu käytöstä. Miksi sitä ei siis otettaisi käyttöön?
   Kirkon työntekijöiden virka-asuja on ohjeistettu. Papilla, diakonilla ja nuorisotyönohjaajalla on pantapaidassa valkoinen ns. sokeripala. Paidan väri kertoo työn kuvan: papilla musta paita, piispalla violetti, diakonilla vihreä ja nuoriso-ohjuksella sininen. Kun testasin työssäni ”tavallisella seurakuntalaisella” erottaako hän paidan väristä missä hommassa kukin on, tulos oli sekava. Oliko pukuohjeiden tarkoituskin juuri tämä. Ei saa erottua.
   Naiskollegojen virkapuvusta on annettu ohjeet. Sydämen yläpuolella on hopeinen risti, josta lähtee alas valkoinen kangassuikale, ikään kuin säde. Entistä virkapukuun kuuluvaa ristiriipusta on lupa käyttää edelleen.
   Mutta missä on meidän miespappien virkapuvun risti? Asiasta on kyllä keskusteltu. Tuoreimman virkapukutoimikunnan puheenjohtaja oli emerituspiispa Gustaf Björkstrand. Hän ei tyrmännyt suoralta kädeltä ajatuksiani: piispalla kultainen risti kuten nytkin. Papilla hopeinen risti. Risti annettaisiin ordinaation eli pappisvihkimyksen yhteydessä. Kummit ja omaiset sen ristin mieluusti ostaisivat. Muut papit, eläkeläisetkin saisivat ottaa ristin käyttöönsä. Monien kirkkojen kuten Viron, ortodoksien ja katolistenkin kollegojen kaulassa on risti. Mutta meidän kauniin kaftaanin lipereiden alla ei. Ristiä tulisi käyttää tietysti arkisemmankin puvun kanssa. Piispainkokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että rististä kyllä keskusteltiin, naisten pukuun se risti tuli mutta miesten ei mennyt läpi. Miksi?
   Mitä eriarvoisuutta tämä nyt on?
1970-luvulla kirkolliskokouksessa kukaan silloisista piispoista ja papeista ei tehnyt kädellään ristimerkkiä edes jumalanpalveluksessa. Paitsi Leino Hassinen, josta tuli myöhemmin Inkerin piispa. Muistan miten häntä vilkuiltiin, jopa supateltiin selän takana. Nykyisen toimitusten kirjan myötä harjoittelin oikein peilin edessä, miten tehdään ristinmerkki messun alussa ja lopussa.
    Risti rinnalla tai merkki ilmaan ei voi olla itsetarkoitus. Se on symboli uskon syvimmästä salaisuudesta, Kristuksen ristillä valmistamasta sovinnosta ja voitosta, jota voidaan omistaa vain uskon kautta. Onko muuten miespapin rintaristin käyttö kielletty kirkossamme?
   Kohta kuulemme taas Oulun kaduilla ja kujilla tiernapoikien heleät äänet. Kuningas Herootes sanoo uskolliselle palvelijalleen Knihtille: ”Risti sun rintaas ja miekka mun tuppeeni.”

ERKKI PIRI

Artikkeli on osa lehteä 34/2013