Kirkon aarteet otettava käyttöön

30.10.13

Kirkon aarteet otettava käyttöön

Meillä on aarteita, jotka ovat todella vähällä käytöllä. Näin toteaa Karjasillan kirkkoherra Juhani Lavanko ja tarkoittaa kirkon monia mahdollisuuksia kulkea sairaiden, kuolevien ja surun murtamien rinnalla.

Näitä mahdollisuuksia ovat esimerkiksi erilaiset rukoushetket.
   Toimitukset jäsentävät ja sanoittavat sairaiden, kuolevien ja läheisten tuntemuksia. Ne auttavat kenties hahmottamaan paremmin sitä, mitä joudutaan käymään läpi. Uskontotiede käyttää tällaisista toimituksista nimeä riitit.
   – Kuolevalle voi esimerkiksi lukea Raamatun psalmeja, laulaa virren, rukoilla tai hänet voi siunata kätten päälle panemisella ja synninpäästöllä. Vakavasti sairaalle voidaan antaa öljyllä voitelu, Lavanko kertoo.
   Kosketuksen aistii heikossakin kunnossa oleva.
   Ehtoollinen kuoleman läheisyydessä koetaan voimia antavaksi, hyväksi asiaksi, mutta sen pyytämiseen voi olla monta kynnystä.
   – Ne saattavat johtua siitä, että kirkon mukana olemista ihmisen elämänkaaressa ei pidetä enää luontevana.

Kuoleman kanssa
voi kasvaa sinuiksi

Kirkkoherra Lavanko nostaa esille kuinka kuoleva voi kasvaa sinuiksi kuoleman, Jumalan ja läheisten kanssa. Hän voi olla sovinnossa, vaikka elääkin jännitteessä.
   Kun ihminen on kuollut, voidaan pitää saattohartaus vaikkapa sairaalassa, hoitolaitoksessa tai kotona. Sairaalapappi on usein mukana, mutta saattohartauden voi pyydettäessä toimittaa myös oman seurakunnan pappi.
   – Sairaalapapit ovat tekemisissä kuoleman kanssa, mutta heidän läsnäolostaan on syytä muistuttaa ja kertoa miten heidät tavoitetaan.
   Sairaalanpapinkin pyytäminen mukaan voi olla kynnyksen takana. Omainen saattaa kysyä, kuuluuko tähän tilanteeseen jotain rukoushetken tapaista ja onko oikein vaivata sairaalapappia.
   Hautaan siunaaminen voidaan toimittaa messuna, jolloin siihen sisältyy Herran Pyhä Ehtoollinen. Hautausmessun viettäminen on luontevaa kirkkotilassa. Siunauskappeleissa ei siihen välttämättä ole varauduttu.
   – Hautausmessua on hyvin vähän käytetty, mutta myös hyvin vähän tarjottu, Lavanko toteaa.
   Kun kyseessä on tuhkaus, pappi voi hautajaisten jälkeen saattaa omaisten kanssa vainajan uurnan maahan.
   Lavanko lähtee siitä, että pappi tarjoaa aina apuaan uurnan saatossa, vaikka se ei olekaan pakollista.
   Kirkkoherra Lavanko iloitsee, että kirkoissa pidettävät Pyhäinpäivästä pyhäinpäivään -tilaisuudet ovat laajalti tunnettuja.
   Niissä luetaan pyhäinpäivien välisenä aikana kuolleiden nimet. Nämä surevia tukevat tilaisuudet ovat alkaneet vakiintua 1970-luvulta lähtien.

Kirkolla on
itsekritiikin paikka

Seurakuntalaiset eivät tiedä kaikista kirkon tarjoamista mahdollisuuksista eikä ihmekään, sillä niistä ei ole paljoa tiedotettu. Lavangon mielestä kirkolla onkin itsekritiikin paikka.
   – Raamattu kehottaa: Itkekää itkevien kanssa ja iloitkaa iloitsevien kanssa. Meidän pitäisi ottaa vahvemmin käyttöön se erityinen annettava, mikä kirkolla on, Lavanko sanoo.
   Kirkollisten toimitusten kirjasta löytyy paljon toimituksia, joita ei osata kysyä. Esimerkiksi rukoushetkistä on paljon aineistoa, jota käytetään kohtalaisen vähän.
   Lavanko huomauttaa, että myös uusien virsikirjojen liitteissä on rukoushetkiä, joita myös seurakuntalaiset voivat ottaa käyttöönsä.
   – Missään ei sanota, että rukoushetkissä pitää olla mukana seurakunnan työntekijä. Jos kynnys omatoimisille rukoushetkille on kuitenkin korkea, voi pyytää pappeja ja muita työntekijöitä johtamaan niitä.
   Lavangon mukaan surevat kokevat itsensä avuttomiksi, jos pappia ei ole paikalla, sillä heillä on hengellisen sisällön kaipuu.
   – Kirkon palvelut otetaan vastaan kiitollisuudella, johon liittyy myös yllätys. Ihmiset sanovat, että he eivät tienneet, että tällaista on tarjolla.

Surevaa voi auttaa ilman koulutustakin

Karjasillan seurakunnassa otetaan yhteyttä Karjasillan alueella asuviin omaisensa menettäneisiin. Diakoniatyöntekijä soittaa omaiselle pari kuukautta kuoleman jälkeen ja kysyy, miten omainen on jaksanut. Työntekijä kertoo myös sururyhmästä ja tiedustelee, haluaako omainen tapaamista kotikäynnillä tai seurakunnan tiloissa.
   Terveydenhuollosta ja kotihoidosta otetaan usein yhteyttä seurakuntaan ja pyydetään yhteydenottoa surevaan asiakkaaseen.
   – Surevaa hoidetaan yhteistyössä, sanoo Karjasillan seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Nina Niemelä.
   Sururyhmässä sureva ihminen saattaa Niemelän mukaan kokea tiettyä eheytymistä, mutta suru jättää aina jälkensä eikä elämä muutu täysin entiselleen.
   – Sureva voi kuitenkin sisäistää, että kapinoinnista huolimatta elämä jatkuu ja hän voi olla kiitollinen niistä vuosista, jotka on saanut elää rakkaansa kanssa, Juhani Lavanko toteaa.
   Seurakunnan työntekijät saattavat myös tiedustella surevalta, miltä tuntuisi saada puhelinnumero toiselle vastaavassa tilanteessa olevalle.
   – Heillä voisi olla jaettavaa. Esimerkiksi kun 80-vuotias mies jää leskeksi eikä hänellä ole läheisiä asuinseudullaan, olisi suuri apu tuntea joku samassa tilanteessa oleva.
   Seurakunnan toiminnan ei tarvitse olla aina työntekijäkeskeistä. Kuka tahansa seurakuntalainen voisi tukea lähimmäistä tukihenkilön roolissa. Ei tarvita välttämättä kuin yksi ihminen, joka tukisi surevaa jonkin matkaa.
   Lavanko kehottaa ihmisiä rohkeasti lähestymään naapuria ja ylipäätänsä ihmistä, joilla on surua tai elämä jostain syystä raskas.
   Ihmisillä on valmius auttaa. Siihen ei tarvitse terapiakoulutusta.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 36/2013