Lama oli Kempeleen seurakunnalle onnenpotku

2.10.13

Lama oli Kempeleen seurakunnalle onnenpotku

Kempeleen seurakunnan kannalta 1990-luvun suuri lama tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan.
   Kempeleen seurakunta oli kerännyt rahastoa uuden kirkon rakentamiseen lähes 20 vuotta.
   1990-alussa iski valtava lama, joka lopetti rakentamisen melkein seinään. Kempeleen kirkkohankkeelle tämä oli hyvä uutinen:
   – Meillä oli rahat koossa ja rakennusliikkeillä hirmuinen kilpailu saada töitä. Saimme kirkon monta miljoonaa halvemmalla kuin olisi saatu vaikkapa 3–4 vuotta aiemmin.
   – Kirkko pystyttiin rahoittamaan kokonaan jo koossa olevalla 11 miljoonalla markalla, myhäilee eläkkeellä oleva Kempeleen pitkäaikainen kirkkoherra Veikko Kärnä.
   Kärnä muistaa, kuinka ajatus uudesta kirkosta virisi jo 1970-luvulla.
   Vuonna 1691 rakennettu puukirkko oli käynyt kasvavan seurakunnan tarpeisiin aivan liian pieneksi. Tämä näkyi esimerkiksi joulun aikaan:
   – Joulujumalanpalveluksia täytyi pitää 4–5, jotta kaikki halukkaat pääsivät mukaan, Kärnä muistaa.
   Kun Kärnä 1966 tuli kirkkoherraksi Kempeleeseen, asukkaita oli kolmisen tuhatta. Kunta alkoi kaavoittaa määrätietoisesti ja väkiluvun kasvu lähti nousuun.

Uusi ei pilannut
vanhaa miljöötä

Pyhän Kolminaisuuden kirkko valmistui 1993 vanhan kirkon lähituntumaan.
   Paikkavaihtoehtoja oli muitakin. Kärnä muistaa, että uuden kirkon paikaksi esitettiin muun muassa keskustan seurakuntatalon tonttia, vanhan pappilan tonttia ja nykyisen terveyskeskuksen aluetta. Myös Kokkokankaan aluetta toivottiin uuden kirkon sijoituspaikaksi. Ollilantien varresta löytynyt peltotontti hylättiin liian arkisena.
   Uusi kirkko päätettiin 1970-luvun lopulla rakentaa perinteiselle kirkonmäelle. Se oli Kärnän mielestä onnellinen päätös.
   Uuden kirkon paikkaa vastustettiin jonkin verran. Lehtien mielipideosastoilla julkaistuissa kirjoituksissa oli pelkona, että uusi pilaa vanhan kirkon miljöön.
Kärnän mielestä kävi juuri päinvastoin: puiden takana piilossa ollut vanha kirkko on päässyt kauniisti esille.

Rahoitusta kerättiin
kaukaa viisaasti

Suunnittelutoimikunta ryhtyi tosissaan pohtimaan uuden kirkon toteuttamista vuonna 1982.
   Kirkon rakentamisen alkuun meni kuitenkin vielä vuosia, sillä 1980-luvulla oli ensin toteutettavana toinen iso investointi, keskustan seurakuntatalon laajentaminen.
   Rahoitusta uuteen kirkkoon kerättiin pitkäjänteisesti ja kaukonäköisesti.
   Seurakunta nosti kirkollisveroäyrin jo 1970-luvuilla 1,5 prosenttiin. Rahastoa kartutettiin pikkuhiljaa liki 20 vuotta.
   – Se paisui 1990-luvun alkuun tultaessa jo niin suureksi, että tilintarkastajien mukaan veroäyriä olisi pudotettava, ellei rahastolle pian ole käyttöä. Tämäkin pisti vauhtia hankkeeseen, Kärnä sanoo.
   Vuonna 1990 Kempeleen seurakunta pyysi ehdotuksia viideltä nimenomaan pohjoissuomalaiselta arkkitehtitoimistolta. Kärnän sanoin: Ylivieskaa etelämpää ei suunnittelijaa haluttu hakea.
   Esityksiä ja pienoismalleja hartaasti tutkiskeltuaan kirkkoneuvosto äänesti. Äänestys meni niin tiukille, että oululaisen arkkitehti Jorma Tepon ja ylivieskalaisen arkkitehti Jorma Palorannan esitykset saivat kumpikin kuusi ääntä.
   Puheenjohtajana toimineen Kärnän äänellä kirkkovaltuustolle päätettiin esittää Tepon työtä. Myös kirkkovaltuusto päätyi saman esityksen kannalle. Urakkatarjouspyynnöt saatettiin jättää 1992.

Urut eivät ehtineet
kirkon vihkiäisiin

Kirkon vihkiäisjuhlaa vietettiin elokuussa 1993.
   Säestys hoidettiin sähköuruilla. Sotkamon urkurakentamolta tilatut urut eivät juhlaan ehtineet, koska rakentamo sattui menemään konkurssiin samana keväänä.
   – Urkujen osista ehkä puolet oli valmiina ja jo maksettukin. Haimme pakettiautolla valmiina olevat osat. Ne lojuivat kirkon aulassa, kunnes työmiehet perustivat keskenään uuden urkutehtaan ja tekivät urut valmiiksi kevätpuolella 1994.
   – Kempele sai viihtyisän ja avaran kirkon, Kärnä myhäilee nyt 20 vuotta Pyhän Kolminaisuuden kirkon vihkimisen jälkeen.
   Uuden kirkon muotokieli ei saanut pelkästään kehuja. Rakennusta arvosteltiin, koska se ei muistuttanut perinteistä kirkkorakennusta.
   – Mutta kun ihmiset tulivat sisälle kirkkoon ja kokivat ympäristön, arvostelu vaimeni, Kärnä muistelee.
   – Kirkkosaliin viihtyisyyttä ja ajattelemisen aihetta tuovat Pekka Jauhiaisen lasimaalaukset. Kuoritila on todella avara ja sen kolmiulotteisuuden tuntu oli siihen aikaan jotakin aivan uutta kirkoissa.

Vanha kirkko
on kesäkäytössä

Seurakunnan toiminnassa uuden kirkon saaminen näkyi heti.
   – Kirkossakäynti lisääntyi huomattavasti, kun ihmiset tiesivät, että nyt kirkkoon taatusti mahtuu. Erityisesti mieltä lämmitti, kuinka valtavasti lisääntyi ehtoollisvieraitten määrä.
   Kärnän mukaan kirkkorakennus on hieno, mutta kirkon tärkein ja todellinen kaunistus on kirkkoon kokoontuva seurakunta.
   Vanha kirkko ei nykyään ole talvikäytössä.
   Kesä–elokuussa jumalanpalvelukset pidetään vanhassa kirkossa. Päälle juodaan tapulikahvit.
   – Olisi outoa, jos jumalanpalveluksen jälkeen pitäisi lähteä heti tiehensä. Siksi tapulikahvit aloitettiinkin, sanoo vs. kirkkoherra Vesa Äärelä.
   Samasta syystä Pyhän Kolminaisuuden kirkkoon haluttiin iso eteistila:
   – Kirkkovieraat saavat siinä kirkkokahveilla harjoittaa seurustelun sakramenttia, Veikko Kärnä sanoo.

Uusi srk-keskus ja
uusi hautausmaa

Kokkokankaan seurakuntakeskus laitettiin vireille Kärnän seuraajan, kirkkoherra Markku Korpelan aikana.
   Kunta oli kasvanut niin, ettei Honkasen 1980-luvulla rakennettu seurakuntatalo enää riittänyt kokoontumis- ja juhlatilaksi sillä kantilla kuntaa.
   Uuden seurakuntakeskuksen rakentaminen Kokkokankaalle lähti oikeastaan tarpeesta saada toinen hautausmaa.
   Seurakunta sai maanvaihtokauppoja tekemällä haltuunsa paikan, jonne rakennettiin Kokkokankaan seurakuntakeskus. Se vihittiin käyttöön syyskuussa 2003.
   Hyvän maaperänsä ansiosta tontti soveltuu myös uudelle hautausmaalle, jonka ensimmäinen rakennusvaihe on parhaillaan tekeillä.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 32/2013