Lukunurkka: Selkokielellä vanhoillislestadiolaisuudesta

9.10.13

Lukunurkka

Selkokielellä vanhoillislestadiolaisuudesta

Suomen suurin herätysliike vanhoillislestadiolaisuus nousee helposti otsikoihin elämäntavallisista painotuksistaan. Se on monille samanaikaisesti tuttu ja etäinen; liike josta tiedetään jotakin, mutta joka tuntuu käpertyvän mieluiten omiin oloihinsa.
   Meri-Anna Hintsalan ja Mauri Kinnusen toimittama kirja Tuoreet oksat viinipuussa paneutuu selvittämään, mistä liikkeen opetuksissa ja elämäntavassa on kyse.
   Teoksessa on artikkeleita lisäksi viideltä muulta kirjoittajalta. Artikkelit käsittelevät liikkeen raamatullisuutta, saarnavirkaa, yhteiskunnallista suhdetta, etiikkaa, ehkäisykieltoa ja homoseksuaalisuuden kohtaamista.
   Kirjoittajat tuntevat aiheensa hyvin ja kirjoittavat niistä huolellisesti. Kirjan sujuva ymmärtäminen ei edellytä vanhoillislestadiolaisuuden aiempaa tuntemusta, mutta kokonaisuuden hahmottamisessa jonkinlaisesta perustiedosta on hyötyä.
   Kirjassa erityisen mielenkiintoinen katsaus on Mauri Kinnusen saarnavirkaa käsittelevä artikkeli.
   Vallankäytön näkökulmasta juuri seurapuhujien eli saarnoja pitävien miesten valinta on tärkeä kysymys. Seurapuheet kun ovat keskeinen osa sitä politiikkaa, jolla opetusta ja normeja siirretään jäsenistöön.
   Heikki Nenosen vanhoillislestadiolaista etiikkaa käsittelevä teksti pohtii niin ikään kiinnostavaa ja yllättävän näkymättömissä ollutta teemaa ottaen huomioon, että liikkeessä opetetaan monista aiheista hyvin nurinkurisesti verrattuna niin kutsuttuun yleiseen suomalaiseen moraaliajatteluun.
   Tärkeä avaus on myös kirjan viimeinen artikkeli, joka käsittelee homoseksuaalisuuden kohtaamista.
   Sen kirjoittajat Meri-Anna Hintsala ja Eetu Kejonen tuovat hyvin esille vanhoillislestadiolaisuuden ongelmallisen suhtautumisen vähemmistöihin. Tästä olisi hyvä jatkaa myös muunlaisen toiseuden hyväksymiseen ja hyväksymättömyyteen.
   Teemavalintoja voi kuitenkin katsoa myös kriittisesti. Johdannossa mainitaankin, että tavoitteena oli saada mukaan myös artikkeli liikkeen seurakuntaopista. Tällä tarkoitetaan sitä opetusta, jonka mukaan vain liikkeen jäsenet ovat ”oikeita uskovaisia”. Se on kirjassa selvä puute.
   Muita mahdollisia näkökulmia olisivat olleet myös hierarkioihin, vallankäyttöön, sukupuolirooleihin ja lapsuuteen ja nuoruuteen liittyvät kysymykset. Toisaalta yksi ulottuvuus on myös vanhoillislestadiolaisuuden suhde kirkkoon ja siihen liittyvät ristiriidat.
   Tuoreet oksat viinipuussa on hyvä avaus sille avoimuudelle, joka kääntää ymmärrettävälle kielelle vanhoillislestadiolaisuuden arkea ja oppia. Toivottavasti jatkoa on luvassa.

REBEKKA NAATUS

Artikkeli on osa lehteä 33/2013