Pääkirjoitus: Halataanko?

16.10.13

Pääkirjoitus
 

Halataanko?

On surullista, jos kulttuuriantropologi ja sukupuolentutkija Taina Kinnunen on oikeassa.
   Kinnunen arvioi vastikään lehtihaastattelussa, että hellyysvaje on syvintä Pohjois-Pohjanmaalla.
   ”Ihmisten pidättyvyys, tunteiden peittäminen ja tyly käytös pistävät silmään aina, kun hän astuu junasta Oulun asemalla”, kirjoittaa Taneli Kylätasku, joka haastatteli Kinnusta Espoon seurakuntalehti Essessä.
   Suomalaiseen kosketuskulttuuriin Kinnunen perehtyi kootessaan materiaalia tuoreeseen kirjaansa Vahvat yksin, heikot sylityksin.
   Kirjassa Kinnunen tarkastelee kosketuksen inhimillistä merkitystä ja suomalaista kosketuskulttuuria.
   Kinnusen keräämien kosketuselämäkertojen valossa voi tiivistäen sanoa, että elämme kosketusta välttelevässä kulttuurissa. Suomalaisilla on Kinnusen mukaan pitkä pidättyväisyyden ja yksin pärjäämisen perinne, jonka varjo lankeaa kauas.
   Kirja keskittyy kolmeen pääaiheeseen: lasten hoivaan, kosketukseen parisuhteessa sekä tervehdyttävään ja kasvattavaan kosketukseen.
   Haastatteluissa Kinnunen on kertonut, kuinka hän tulee seuranneeksi vanhempien tapaa olla lasten kanssa. Julkisilla paikoilla hän saattaa havainnoida arkista etäisyyttä ja kylmyyttä: sitä, kuinka perhe saattaa istua saman pöydän ääressä tunnin ottamatta toisiin puhe- tai katsekontaktia.
   Ihmisten omakohtaisia kokemuksia kerännyttä Kinnusta järkytti karujen tarinoiden yleisyys. Vastaajissa oli monia, joilla ei ollut minkäänlaista muistikuvaa vanhemmiltaan saadusta hellyydestä. Koskettamisen puute siirtyy: jos ei pienenä ole saanut tarpeeksi hoivaa, ei osaa sitä antaakaan. Ja taas jää uusi sukupolvi lapsia vaille hyvää tarkoittavaa kosketusta.
   Väkivallantekojen maassa kannattaa muistaa myös Kinnusen ajatus: ”Jokin ohikiitävä hellyyden ele voi pelastaa elämän.”

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 34/2013