Pääkirjoitus: Kuka tallentaa seurakuntien arkea?

2.10.13

Pääkirjoitus
 

Kuka tallentaa seurakuntien arkea?

Valokuva-albumin selaaminen voi olla pysähdyttävää.
   Pikkulapsista osataan jo vähitellen ikuistaa muutakin kuin pyhäpotretteja, jossa istutaan sohvalla ykköset yllä. Nykykuvissa puuro saa lentää, kuontalo olla takussa tai voi vaikka uhmaikäisesti karjua. Se on sitä arkea.
   Mutta monellako työelämässä kenties pitkäänkin olleella aikuisella on kuvamuistoja omalta työpaikaltaan? Arkisen olemisen dokumentointi on puutteellista myös aika usealla seuralla ja yhdistyksellä.
   Eipä käy kadehtiminen tulevaisuuden historiikintekijöitä.
   Kempeleessä juhlitaan tulevana sunnuntaina 20 vuotta sitten käyttöön otettua kirkkoa ja 10 vuotta sitten valmistunutta seurakuntakeskusta.
   Pyhän Kolminaisuuden kirkon rakentamisajoista ei seurakunnalla ole kovinkaan montaa valokuvaa.
   Mahtaako itse asiassa mikään seurakunta tallentaa toimintaansa järjestelmällisesti ja määrätietoisesti? Monellako seurakunnalla on olemassa kuvia esimerkiksi tuiki tavallisen sunnuntain jumalanpalveluksesta?
   Onhan seurakunnan tapahtumien ikuistaminen kuvaamalla tavallaan vaivalloista. Julkisilla paikoilla kuvaaminen on sallittua. Kokonaan toinen asia on kuvien julkaiseminen. Sitä ei saa tehdä kuvassa olevan yksityisyyttä loukkaavalla tavalla. Käytännössä kuvassa olevilta pitää ottaa suostumus mahdollista myöhempää julkaisemista silmällä pitäen.
   Dokumentoinnin voisi aloittaa pienin askelin. Päätettäisiin vaikka vuoden alussa, mitkä muutamat asiat halutaan tänä vuonna saada ikuistettua.
   Sitä historiikkia odotellessa otoksia voisi julkaista vaikka seurakunnan nettisivuilla. Sinne voisi kuvapäiväkirjamaisesti koota esimerkiksi yhden työalan edustajan viikon tiivistettynä viiteen kuvaan ja kuvatekstiin. Ja tämän lehden sivun 5 juttuun liittyen: eikö vain olisi muhoslaisten mukava katsoa videota, jossa kirkkoherra maalaa tapulia uuteen uskoon.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 32/2013