Pääkirjoitus: Kynttilät rakkaiden muistoksi

30.10.13

Pääkirjoitus

Kynttilät rakkaiden muistoksi

Hautausmaa pyhäinpäivänä on vaikuttava näky. Ei ole yhtään liioittelua kutsua sitä valomereksi.
   Omien ja tuttavapiirin havaintojen perusteella väittäisin, että viime vuosina pyhäinpäiväviikonloppuna haudoille on viety vähintään yhtä paljon kynttilöitä kuin perinteisesti joulun tienoolla.
   Haudoilla käynti pyhäinpäivänä ei itse asiassa ole kovin pitkä perinne: tapa yleistyi Suomessa toisen maailmasodan jälkeen.
   Itse pyhäinpäivän juuret ulottuvat ensimmäisille kristillisille vuosisadoille.
   Kaikkien pyhien päivää vietettiin jo 300-luvulla idän kirkon piirissä. Lännessä sitä alkoivat viettää 700-luvulla keltit ja frankit, joilta tapa levisi koko Rooman kirkkoon.
   Päivän ideana oli muistaa myös niitä uskonsa tähden surmattuja, joilla ei ollut omaa muistopäivää. Kaikkien uskovien vainajien muistopäivän vietto puolestaan alkoi Ranskassa 900-luvun lopulla ja vakiintui kirkossa 1300-luvulla.
   Kristillisessä perinteessä kynttilä symboloi monia asioita: lämpöä, yhteyttä, rukousta, valvomista, toivoa.
   Kynttilät symboloivat myös valon voittoa pimeyden voimista.
   Yhdessä pyhäinpäiväksi tarkoitetuista rukouksista sanotaan: ”Ole lähellä kaikkia, jotka ikävöivät kuolleitaan. Lohduta heitä surussa ja auta heitä ottamaan jokainen päivä sinun kädestäsi.
   Ole kanssamme, kun aikamme päättyy ja sydämemme lyö viimeisen lyöntinsä. Ota meidät silloin kotiin luoksesi.”
   Jokainen tuntee jonkun rakkaan edesmenneen, jota haluaa muistella kynttilän liekin kajossa.
   Pyhäinpäivä on yhteinen muistamisen päivä. Edesmenneistä pidetään kiinni muistamalla. Sen voi tehdä kirkon hartaushetkessä tai yhtä lailla sytyttämällä kynttilän kotona.
   Luonteva paikka muistella näitä itselle tärkeitä poisnukkuneita on kävellä rauhassa hautausmaalla.
   Hautausmaa pyhäinpäivänä on tosiaan vaikuttava näky.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 36/2013