Pääkirjoitus: Rutto hävisi, rukouspäivät säilyivät

22.10.13

Pääkirjoitus

Rutto hävisi, rukouspäivät säilyivät

Tänään vietetään rukouspäivää. Niitä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkolla kaksi: rauhan, ihmisoikeuksien ja kansainvälisen vastuun rukouspäivä 24. lokakuuta sekä kristittyjen ykseyden rukouspäivä 18. tammikuuta.
   Nykyiseen rukouspäiväkäytäntöön on päädytty monien vaiheiden kautta. Hallitsijan määräämiä rukouspäiviä oli jo keskiajalla. Jo vuonna 1280 Ruotsi-Suomen kuningas Maunu Ladonlukko määräsi rukouspäiviä, kun rutto ja kato koettelivat.
   Säännöllisesti rukouspäiviä on vietetty vuodesta 1612 alkaen. 1700-luvulle saakka ne olivat sisällöltään etupäässä katumus- ja parannuspäiviä. Vasta 1730-luvulla yksi päivistä alettiin omistaa kiitospäiväksi.
   Kun Suomi oli Venäjän suuriruhtinaskunta, rukouspäiväjulistukset laadittiin ensin keisarin ja suuriruhtinaan nimissä, myöhemmin ne julisti senaatti. Itsenäisyyden aikana rukouspäiväjulistuksen antoi aluksi valtioneuvosto, vuodesta 1931 alkaen tasavallan presidentti.
   Se, että rukouspäiväjulistuksen antaa valtiovalta, on perustunut vuosisatoja vanhaan käytäntöön. Vuoden 2004 alusta rukouspäivistä päättäminen siirtyi kirkoille. Nykyisin julistuksen valmistelevat Suomen ekumeeninen neuvosto ja tasavallan presidentin kanslia yhdessä.
   Rukouspäiviä on matkan varrella myös arvosteltu. 1960-luvulle saakka rukouspäiviin liittyi huvitilaisuuksien viettoa koskeva kielto. Rukouspäivät osuivat sunnuntaille ja huvikielto alkoi jo lauantai-iltana. Menettelyä pidettiin uskonnonvapautta loukkaavana. Vuonna 1968 huvikieltoa lievennettiin, 1984 se poistettiin kokonaan.
   Uskonnonvapauslain uudistusprosessin yhteydessä 2000-luvun alkuvuosina keskusteltiin, voiko rukouspäiväjulistuksen allekirjoittaminen kuulua presidentin tehtäviin. Silloinen tasavallan presidentti Tarja Halonen ilmoitti olevansa valmis jatkamaan perinnettä. Julistuksen on sittemmin allekirjoittanut presidentti Sauli Niinistökin.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 35/2013