Siikalatvan kanttoreilla on kädet täynnä töitä

9.10.13

Siikalatvan kanttoreilla on kädet täynnä töitä

Musiikkityö on Siikalatvan seurakunnassa virkeää.
   Jo pelkästään lapsikuoroissa on kaikkiaan noin 70 laulajaa. Lisäksi on nuoriso-, mies- ja kirkkokuorot sekä veteraanien lauluryhmä. Eikä tietenkään pidä unohtaa kirkkomuskaria, käsikellokuoroa tai muita musiikkitilaisuuksia, kuten konsertteja.
   Kaikki tämä hoidetaan kolmen kanttorin voimin.
   – Kyllä sitä jaksaa, kun nauttii työstään, toteaa Piippolan kappeliseurakunnan kanttori Unto Määttä.
  – Ja kuorolaisista saa paljon energiaa. Heidän innostuksensa tarttuu myös itseen, lisää kanttori Arja Leinonen Rantsilan kappeliseurakunnasta.

Kuorolaiset ovat tunnollisia ja ahkeria

Kanttorit kertovat, että Siikalatvan kuorolaiset ovat tunnollisia käymään harjoituksissa.
   – Jotkut peruvat jopa muita menojaan kuoroharjoituksen takia. Jos harjoituksista on poissa, jää helposti jälkeen, Määttä sanoo.
   Leinonen harmittelee, että toisinaan joku saattaa jättää kuoroharrastuksen kokonaan ajanpuutteen vuoksi.
   – Joskus on pakko luopua jostain, kun harrastuksia on paljon. Suren kyllä jokaista lähtijää. Voi käydä niin, että yhden lähtijän mukana menee muitakin, Leinonen sanoo.
   Pyhännän kappeliseurakunnan kanttori Veijo Kinnunen kuitenkin tietää, että sama toimii toisinkin päin.
   – Kun joku aloittaa kuoroharrastuksen, voivat kaveritkin innostua lähtemään mukaan, Kinnunen iloitsee.
   Leinonen kertoo, että viime aikoina etenkin lapset ovat innostuneet mukaan kuoroihin.
   – Lapset ovat tosi lahjakkaita ja oppivat nopeasti, kun oikeista naruista nykii, Leinonen hymyilee.
   Kanttoreiden mukaan monet kuorolaiset kulkevat harrastuksensa vuoksi pitkiäkin matkoja.
   – Välimatka ei ole este, varsinkaan aikuiskuoroissa. Riippuu ihan omasta innostuksesta, kuinka kauas lähtee. Esimerkiksi Pyhännältä kuljetaan Pulkkilassa ja Kestilässä jopa Vaalasta saakka, Määttä kertoo.

Kommelluksilta ei voi välttyä

Siikalatvan seurakunnassa on yhteensä viisi kirkkoa ja seitsemät urut.
   Niistä huolehtiminen ja niiden kaikkien hallitseminen tuo haastetta kanttoreiden työhön.
   – Kaikissa uruissa on erilainen kosketus, sanoo Leinonen.
   Kanttorit kertovat näkevänsä toisinaan painajaisunia, joissa mikään ei toimi ja nuotit tai urkujen penkki ovat hukassa.
   Vaikka yleensä kaikki sujuukin mallikkaasti, ei tosielämän kommelluksiltakaan ole täysin vältytty.
   – Joskus on sattunut sähkökatkoja, jolloin urutkaan eivät tietenkään ole toimineen, muistavat Leinonen ja Määttä.
   – Kerran minulla kävi hautajaisissa niin, että yksi urkupilleistä rääkäisi aivan yllättäen kesken säestyksen. Silloin ei kyllä naurattanut, Kinnunen kertoo nyt jo hymyillen tapaukselle.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 33/2013