Kuva: Minna Kolistaja

Kipeä ja kaunis rinnakkain

20.11.13

Oululaisen Pauliina Rauhalan esikoisteoksesta tuli syksyn kirjatapaus.
   Taivaslaulu on pysynyt Mitä Suomi lukee -listan kärkiviisikossa elokuusta alkaen. Oulussa Taivaslaulu rikkoi kirjastojen varausennätyksen ja tälläkin hetkellä yli 700 ihmistä jonottaa sitä luettavakseen Oulun kaupunginkirjaston varauslistalla. Vastikään kirja valittiin myös vuoden kristilliseksi kirjaksi Helsingin kirjamessuilla.
   Oululainen äidinkielenopettaja osasi ennakoida, että kirja herättää keskustelua.
   – Mutta se, mihin asioihin julkisuudessa on tartuttu, on mennyt kyllä jossain määrin eri tavalla kuin ajattelin.
   – Kustantamo viestitti jo keväällä ennen kirjan julkaisemista, että sillä on vahvat odotukset Taivaslaulun kaunokirjalliseen puoleen liittyen.
   Esikoisteoksen pohjalta rakennetut kohuotsikot tulivat yllätyksenä niin kirjoittajalle kuin kustantamolle.
   – Itselleni vaikeinta on ollut lukea iltapäivälehtien karkeita synnytyskone-otsikoita.

Äiti voi onnitella itseään, kun on saanut kasvatettua vauvan yksivuotiaaksi, Maria sanoi ja katsoi lempeästi. Mun mielestä yksivuotissynttärit onkin oikeastaan enemmän äidin juhla. Silloin yksi työ on tehty. Ja uusi voi alkaa, minä lisäsin heti mielessäni.

Rauhala kehuu kustantamoltaan Gummerukselta saamaansa tukea.
   – Minulla on ollut hyvä kustannustoimittaja ja taustatiimi. Olen saanut esikoiskirjailijoille annettavan mediakoulutuksen.
   – Siihen, että julkisuus keskittyykin kirjani uskonnollisen yhteisön toimintatapojen ruotimiseen eikä kaunokirjalliseen puoleen olisin ehkä näin jälkikäteen ajatellen tarvinnut valmennusta.
Itseään suojellakseen Rauhala ei ole lukenut lainkaan Taivaslaulua koskevaa nettikeskustelua.
   – Olen kyllä tietoinen, että siellä on paljon keskustelua kirjastani ja sen aiheesta. Voimakkaimmat mielipiteet kirjastani saattavat olla ihmisillä, jotka eivät ole kirjaa edes lukeneet.
   Haastatteluja Rauhala antaa enää harvakseltaan, koska ei halua olla mikään lestadiolaisuuden kommentaattori, jolta voi kysyä mitä tahansa herätysliikkeeseen liittyvää.
   Mieluummin Rauhala puhuisi Taivaslaulun kielen toimivuudesta tai tarinan kuljetuksesta, esikoiskirjansa kaunokirjallisesta ulottuvuudesta.
   Kustantaja lähettää Rauhalalle kaiken palautteen, jota kirjasta tulee Helsinkiin. Nämä palautteet ovat olleet pääsääntöisesti myönteisiä.
   – Sekä liikkeen sisältä että sen ulkoa, Rauhala täsmentää ja näyttää katkelman eräästä kirjeestä:
”Olen pohtinut tätä teemaa mielessäni, rukoillut, että joku taitava loisi tästä pahasta jotain joka liikuttaa ihmisyyden syvimpiä pohjavirtoja, jotain joka näyttäisi toivon näköalan. Rukoukseni on kuultu.”
Ja toisesta:
”Mitään näin avointa, alkuvoimaista, kivuntäyteistä ja rakastavaa en ole äitiydestä lukenut, tuskin uskostakaan.”

Ensin huutavat lapset ja sitten huudan minä, ensin itkevät lapset ja sitten itken minä. Ulkona käymisestä on tullut päivän suurin saavutus.

– Taivaslaulu on toisenlainen rakkausromaani. Se kertoo äitiydestä ja naisen väsymyksestä. Väsymyksen vastapainoksi halusin kirjoittaa myös onnellisen rakkauden. Rakkauden, joka ei väisty viereltä eikä aseta ehtoja.
   – Teemoja ovat usko, rakkaus, naiseus, äitiys, isyys, mieheys, voimavarojen rajallisuus. Ne ovat aika yleisinhimillisiä teemoja, vaikka tapahtuvat yhdessä uskonyhteisössä.
   Rauhala piti velvollisuutenaan kirjoittaa vanhemmuudesta ja jaksamisesta.
   – Onhan äidin väsymyksestä kirjoitettu paljonkin, mutta uskonnollinen miljöö tuo toki tarinaan omat ulottuvuutensa.
   – Perheiden hyvinvointia pitäisi pitää paljon enemmän esillä. Jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus turvalliseen ja rakastavaan yhteyteen vanhempansa kanssa.
   – Ajattelen niin, että perheen jaksamisen kysymyksissä pitää päätösvallan olla perheellä itsellään, ei millään ulkopuolisella raadilla.

Olen miettinyt, että jos kaikki sellaiset maalaisi varpaankynnet punaiseksi, joiden on vaikea ymmärtää uskovaisen naisen osaa, meitä punakyntisiä olisi aika paljon. Tekisi mieli perustaa punakyntisten salaseura. Rauhanyhdistyksellä pidettäisiin sukkia ja ihmisten ilmoilla, mutta omissa naistenilloissa oltaisiin avojaloin ja puhuttaisiin kivusta, jota ei saa muualla sanoa.

Taivaslaulua ei pidä lukea omakohtaisena kuvauksena, vaikka kirjoittajalla onkin juuret vanhoillislestadiolaisuudessa.
   – Totta kai ammennan teokseen omasta taustastani ja herätysliikkeen miljööstä. Mutta Taivaslaulun Viljan tarina ei ole minun tarinani. Se on fiktiivinen.
   Rauhala sanoo, että tavoitteena oli luoda monisävyinen tarina, jossa kulkevat rinnakkain sekä kipeät että kauniit asiat.
   – Armo ja armottomuus. Rakkaus ja rakkaudettomuus.
   – Tuon Taivaslaulussa esille uskon raskaan ristin ja syvän lohdun – lohtupuoli vain on jäänyt monissa uutisoinneissa huomiotta.
   – Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvaneena näen uskossa myös monia kauniita merkityksiä, joista haluan pitää kiinni.

Saarnan jälkeinen virsi on yksi kauneimmista. Minä haluan uskoa. Sinne, sinne taivaaseen tahdon iloon iäiseen.

Rauhala muistaa kirjoittamisprosessin varrella tunteneensa pelkoa siitä, saako kirjoitettua tarinan niin, että onnistuu pitämään kiinni omasta kertojanäänestään.
   – Mietin, että joku toinen voisi olla oikeampi henkilö kirjoittamaan tästä aihepiiristä. Toisaalta sisäinen tarve kirjoittaa oli voimakkaampi.
   – Painin kyllä eettisten kysymysten kanssa. Kun kirjoittaa perheiden jaksamiseen liittyvistä asioista, törmää väistämättä eettisiin kysymyksiin.
   – Läpi kirjoitusprosessin mietin, miten kirjoitan näistä asioista oikein.
   Kirjan julkaisemista seurannut keskustelu on Rauhalalle todiste siitä, että tarve tällaiseen keskusteluun on suurta.
Taivaslaulun teemojen vastaanotossa on ollut iso ero sen mukaan, minkä ikäinen lukija on ollut.
   – Lestadiolaisen herätysliikkeen piirissä on sukupolvien välinen ero puhumisen kulttuurissa. Nuorilla on tarve puhua avoimemmin, Rauhala näkee.

MINNA KOLISTAJA

Kursivoidut tekstit ovat lainauksia Taivaslaulu-romaanista.

Pauliina Rauhala vierailee Oulun pääkirjaston Pakkalan salissa Pohjoista kirjallisuutta -illassa tänään torstaina 21.11. kello 18.

Artikkeli on osa lehteä 39/2013