Kirkolliset toimitukset ovat maksuttomia

13.11.13

Kirkolliset toimitukset ovat maksuttomia

Kirkkolain mukaan kirkollisista toimituksista, kuten vihkimisestä tai hautaan siunaamisesta,
ei saa pyytää maksua.
   Myös kirkkotilan, papin ja kanttorin saa maksutta käyttöönsä toimitusta varten. Sen sijaan muista toimitukseen liittyvistä asioista voi joutua maksamaan.

Kasteen tai häiden järjestämiseen ei ole pakko käyttää suuria summia rahaa.
   Karjasillan seurakunnan pastori Heikki Karppinen kertoo, että kirkolliset toimitukset ovat ilmaisia kirkkolain nojalla.
   – Itse vihkimisestä, kastamisesta tai hautaan siunaamisesta ei tarvitse maksaa mitään. Tilaisuuden voi järjestää ilmaiseksi kirkossa tai papin ja kanttorin voi pyytää vaikka omaan kotiinsa toimitusta varten.
   – Kirkollisiin toimituksiin rinnastetaan myös esimerkiksi syntymäpäivillä käynnit tai kodin siunaamiset. Oman seurakunnan papin voi aina pyytää paikalle. Meidän työtämme on palvella seurakuntalaisia.
   Toisinaan pappia pyydetään toimitukseen oman seurakunnan rajojen ulkopuolelle. Esimerkiksi häät voidaan haluta järjestää lapsuudenkirkossa tai lapsi kastaa mummolassa.
   – Jos minut pyydetään esimerkiksi kastamaan johonkin kaukaisemmalle paikkakunnalle, saatan pyytää korvausta bensoista. Itse toimitus ei siltikään maksa mitään, kyse on vain matkakulujen korvaamisesta, Karppinen selvittää.
   Usein seurakunta maksaa papin matkakulut lähialueelle. Se, miltä etäisyydeltä juhlien järjestäjät joutuvat maksamaan matkakorvauksen, vaihtelee seurakunnittain.
   Oulussa on määritelty tietyt kunnat, joiden alueella seurakunta huolehtii matkakuluista. Kempeleessä puolestaan on sovittu 50 kilometrin rajasta.

Juhlatiloja
vuokrataan

Vaikka kirkon käyttäminen kirkollisiin toimituksiin kuten vihkimiseen on ilmaista, hääjuhlan järjestäminen toimituksen jälkeen seurakunnan tiloissa voi olla maksullista.
   Eri seurakunnat vuokraavat tilojaan erilaisin ehdoin.
   Oulun seurakuntayhtymän jäsenet saavat seurakuntien tiloja käyttöönsä lähes ilmaiseksi kastejuhlaa, hääjuhlaa ja muistotilaisuutta varten.
   Näiden tilaisuuksien järjestämisestä pyydetään ainoastaan liinojenkäyttömaksu, joka on 25 euroa.
   Muihin tilaisuuksiin tai heille, jotka eivät ole Oulun seurakuntien jäseniä, tiloja vuokrataan hinnaston mukaisesti.
   Vuokrahinta riippuu järjestettävästä tilaisuudesta ja käytettävästä tilasta. Hinnat vaihtelevat reilusta kahdestakymmenestä eurosta hieman yli sataan euroon.
   Oulun seurakunnilla ei ole omaa emäntäpalvelua, vaan tarjoilujen järjestämisestä tai pitopalvelun hankkimisesta vastaavat tilaisuuden järjestäjät.
   – Meillä on lista pitopalveluyrittäjistä, joilla on lupa toimia seurakuntien tiloissa, Karppinen kertoo.
   Kempeleen seurakunnan toimistosihteeri Anni Rantasuomela kertoo, että Kempeleessä tiloista peritään aina vuokraa.
   Lisäksi joissakin tiloissa ei saa käyttää itse keittiötä, vaan tarjoilut tulee tilata seurakunnan emäntäpalveluilta tai pitopalvelulta.
   Samanlainen käytäntö on Siikalatvalla.
   – Tilojen vuokrat vaihtelevat, mutta ne ovat korkeintaan 150 euroa päivältä, Siikalatvan seurakuntasihteeri Hillevi Nuolioja kertoo.

KAISA ANTTILA

Artikkeli on osa lehteä 38/2013