Kynttiläkulkue itsemurhan tehneiden muistolle

13.11.13

Kynttiläkulkue itsemurhan tehneiden muistolle

Itsemurhan tehneiden muistopäivänä sunnuntaina 17.11. järjestetään Oulussa kynttilätapahtuma ja -kulkue.
   Tapahtumalla halutaan kunnioittaa itsemurhan tehneiden muistoa ja tuoda lohtua läheisensä menettäneille.
   – Itsemurhan kautta läheisensä menettäneiden suru on usein sanatonta ja hiljaista. Asiasta voi olla vaikea puhua. Kynttilätapahtumassa läheiset voivat saada lohdutusta ja vertaistukea, kertoo diakoniatyöntekijä Anne-Mari Kyllönen.

Rotuaarilta Intiön hautausmaalle
Kynttiläkulkue lähtee Rotuaarin pallolta sunnuntaina 17.11. kello 17.30.
   Kulkueeseen osallistuvat saavat kynttilät lähtöpaikalta. Kulkue suuntaa kohti Intiön hautausmaata (Kajaanintie 1), jossa kynttilät lasketaan yhteiselle muistomerkille.
   Tapahtuma jatkuu yhteisellä kahvitilaisuudella Kajaanintie 1:n juhlahuoneistossa. Tilaisuudessa on mahdollisuus keskusteluun ja hiljentymiseen. Paikalla on Oulun ev.lut. seurakuntien ja Mielenvireys ry:n työntekijöitä.
   Kynttilätapahtumia ja -kulkueita järjestetään eri puolilla Suomea. Tapahtumat avaavat valtakunnallisen mielenterveysviikon, jonka teemana on tänä vuonna hyvä elämä.
   Kynttilätapahtumia on järjestetty vuosittain vuodesta 1992 lähtien. Oulussa tapahtuman järjestävät yhteistyössä Mielenvireys ry ja Oulun ev.lut. seurakunnat.

Artikkeli on osa lehteä 38/2013