Naisia herätysliikkeiden johdossa: Alma Kartano – ankara maailmanlopun saarnaaja

27.11.13

NAISET HERÄTYSLIIKKEIDEN JOHDOSSA

Sarja esittelee Suomen herätysliikkeiden historian merkittävimpiä naisia. Neljännessä jaksossa tutustumme ”Äiti” Alma Kartanoon, joka yhdessä avustajansa Tilda Reunasen kanssa hallitsi väkivalloin suljettua herätysliikettä 1920–1950-luvuilla. Kartanolaisuudeksi nimitetty liike tuli tunnetuksi erityisesti parikymmenhenkisestä lapsisaarnaajajoukostaan.

Alma Kartano – ankara maailmanlopun saarnaaja

Alma Maria Kartano syntyi Huittisissa vuonna 1885. Kartano opiskeli Sortavalan Diakonissalaitoksessa valmistumatta, mutta suoritti kuitenkin Hämeenlinnan seminaarin yksivuotisen kiertokoulun opettajan kurssin.
   Kartano sai vaikutteita Länsi-Suomen rukoilevaisuudesta. Venäjällä matkustaessaan hän sai vaikutteita myös siellä pitkään vaikuttaneilta uskonlahkoilta hlysteiltä eli ”hyppääjiltä”, sekä skoptseilta eli ”kuohitsijoilta”. Molemmat liikkeet tähtäsivät ”lihan himon” kuolettamiseen. Näin kartanolaisuutta tuli värittämään tiukka askeesi: sukupuoliyhteyttä ei sallittu edes avioliitossa.
   Naiset pukeutuivat pitkiin tummiin hameisiin ja tummaan huiviin, etteivät miesten himot heräisi. Rintaliivien tuli olla tiukat ja luonnonkiharoiden vedettynä tiukasti päätä myöten. Kartanolaiset rukoilivat kasvot maahan kumarrettuina. Rukous johti myös ekstaasiin, josta seurasi huutoja, hyppyjä ja käsien takomista lattiaan.
   Alma Kartano teki saarnamatkoja aina Karjalaan saakka. Kartano keskittyi kokonaan saarnatoimeensa vuodesta 1926 lähtien. Apunaan hänellä oli Amanda (Tilda) Reunanen, joka saarnasi horrossaarnaa. Tilda Reunanen piti esikuvanaan horrossaarnaaja Helena Konttista.
   Naiset saarnasivat pikaista maailmanloppua. Uskovia kehotettiin pitäytymään etäällä suruttomasta maailmasta. Talvisodan aikaan julistettiin koko maan tuhoutuvan, elleivät kuulijat tee parannusta. Liikkeeseen kuului vain satakunta jäsentä, mutta liikkeen eri puolilla Suomea pitämiin seuroihin saapui väkeä runsaasti. Suurimpiin ulkoilmatilaisuuksiin – kolmesta neljään päivään kestäviin kesäjuhliin – kuulijoita kerääntyi jopa toista tuhatta. Liike keräsi kannatusta erityisesti 1920-luvulla.
   Kartanolaisuuteen sitouttaminen tapahtui initiaatioriittien välityksellä, erilaisten siunausten ja vannottujen valojen avulla. Uskollisuudenvalan vannonut sai oikeuden saarnaamiseen ja riittien kautta edettiin varsinaiseen sisäpiiriin. Sisäpiirin jäsenten kerrottiin olevan ”Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoita”, jotka kykenivät tuomitsemaan muita jäseniä jo tässä elämässä.
   Erityisen huonoon valoon kartanolaisuus joutui koulutettuaan parikymmenhenkisen joukon lapsisaarnaajia. Lapsisaarnaajien myötä liike herätti paljon uteliaisuutta.
   Lapsisaarnaajat olivat väkivallalla uhkaillen opetettu kiertäviksi saarnaajiksi, heistä nuorimmat olivat vain 4-vuotiaita. Lapsisaarnaajakurssi kesti 2–3 kuukautta ja sen aikana opittiin ulkoa raamatunkohtia ja saarnoja.
   Lasten seksuaalinen alistaminen ja pahoinpitely olivat yleisiä, olihan ”huoruus ja lihanhimo hakattava ulos tulevista saarnaajista”. Kaikkien lasten uskottiin olevan syntisiä.
   Alma Kartanon kuoltua vuonna 1953 liike hajaantui. Kartano ja Reunanen haudattiin sittemmin samaan hautaan. Nykyisten kartanolaisten määrä on hyvin pieni.

LIISA LOUHELA

Artikkeli on osa lehteä 40/2013