Kauppojen roska-astioista löytää usein pakkauksis sa olevaa

Päivän ateria voi löytyä roskiksesta

27.11.13

Päivän ateria voi löytyä roskiksesta

– Koskaan ei ole näistä tullut vatsavaivoja, ravintolaruoasta kylläkin, kertoo Iivari nostaessaan paprikapakettia roskalaatikosta.
   Dyykkaus on käytännössä roskisten tongintaa. Tavarat, jotka jotkut heittävät tarpeettomana pois, löytävät tiensä uusiin koteihin. Poisheitetyt ruoat ovat usein syötävässä kunnossa vielä pitkään parasta ennen -päiväyksen jälkeen.
   – Paketteineen päivineen nämä yleensä laitetaan roskiin, toteaa Kari ja laittaa paprikat muovipussiin, joka sekin on kierrätetty.

Löytöjä
tarpeeseen

Iivari ja Kari harrastavat dyykkaamista. Kari on lapsiperheen isä, jonka ensikokemukset dyykkaamisesta tulivat yllättävän läheltä.
   – Isä dyykkasi joskus, kantoi kassikaupalla ruokaa kotiin. Köyhänä opiskelijana en kyllä laittanut vastaan, kun pakkanen oli yhtäkkiä täynnä makkaraa, Kari naurahtaa.
   Iivarin ensimmäiset kokemukset eivät olleet ruokaan liittyviä.
   – Roskalavoja tongittiin, koska niistä löytyi monesti jotain tarpeellista, Iivari muistelee.
   – Siskoni alkoi dyykkaamaan ennen minua. Pieni kynnyshän siinä oli aluksi, Kari kertoo.
   Ruoan lisäksi roskiksista löytyy muutakin.
   – Kukkia olen joskus löytänyt puolisolle vietäväksi, Kari muistaa.
   – Sylitietokoneitakin on löytynyt. Joskus kun katsoo, mitä ihmiset heittävät pois, niin tuntuu että kai ne ruuvitkin pilaantuu, Iivari miettii.
   Pusseihin päätyy yllättävän paljon kasviksia ja muita perustarvikkeita, ei niinkään pullaa ja vehnätuotteita.
   Kari ja Iivari eivät yleensä ota tavaraa, mitä he eivät kaupasta ostaisi. Yllättävää on, miten paljon ja millaista tavaraa roskiin päätyy.
   – Yhdessä vaiheessa huomasin, että olin oikeasti lihonut ja laiskistunut. Tajusin, etten tarvitse neljää kyljystä aamupalaksi, Iivari nauraa.

Monenlaiset
syyt

Dyykkauksessa on usein kyse sekä eettisestä että rahallisesta valinnasta. Kaupassakin käydään, mutta dyykkaamista ei unohdeta.
   – Ainahan se on rahallisesti tiukkaa, ei sitä voi erotella. Kyllä se on kumpaakin, eettistä ja rahallista. Monesti sitä kaupassa miettii, kuinka kallista ruoka onkaan ja sitten tulee käytyä dyykkaamassa, Kari toteaa.
   – Onhan se aika kova rahallinen säästö, jos jaksaa käydä dyykkaamassa. Eettisyydestä tämä minullakin lähti, mutta kyllä minulle myös kaupassa käynti on vastenmielistä. Ehkä se on eettisyyttä, että inhottaa kun kaupassa on niin paljon kaikkea mitä ei tarvitse, Iivari pohtii.
   Yleensä löydetyt tavarat tulevat omaan käyttöön. Joskus tulee vastaan kuitenkin yllättäviäkin tavaroita, joista on iloa myös muille.
   – Kerran löytyi lasten uimarenkaita iso läjä. Silloin kyselin tuttavaperheiltä onko heillä lasten uimarenkaita ja kerroin, että meillä on monta, ottakaa, naurahtaa Kari.

Apua
arkeen

Uusi lakimuutos, joka sallii käyttöajan päähän tulleiden kauppojen ruokatarvikkeiden tarjoamisen pakastettuina ruoka-apuun järjestöille ja hyväntekeväisyyteen, on Karin ja Iivarin mielestä erittäin hyvä asia.
   – Uskon, että ihmiset perustavat järjestöjä niin että se onnistuu, yksityishenkilöllehän sitä vastuuta ruoan laitosta ei voi antaa, Iivari toteaa.
   Lainmuutos helpottaa myös suurkeittiöiden ylijäämäruoan luovuttamista ruoka-apuun.
   – Ihmetyttää, kun esimerkiksi lehdestä lukee, että joku antaa ruoka-apua tai tarjoaa euron lounaita ylijäämäruoasta, niin ravintola-ala suuttuu siitä. En usko, että se on ravintoloilta pois, Iivari miettii.
   Useilla seurakunnilla Suomessa on ruoanjakotilaisuuksia. Myös edullisia työttömien ruokailuja järjestetään usein yhteistyössä työttömien järjestöjen kanssa.

RIKU SEILONEN

Artikkeli on osa lehteä 40/2013