Katja Kiiskinen: Turhuuden turhuus

11.12.13

Turhuuden turhuus

Päässäni on jo pitkään soinut korvamatona eräs joululaulu, joka kuvaa hyvin tuntemuksiani – ja varmasti myös monen muun tuntemuksia – kaiken hälinän keskellä.

   Me käymme joulun viettohon
   taas kuusin, kynttilöin.
   Puun vihreen oksat kiedomme
   me hopein, kultavöin,
   vaan muistammeko lapsen sen,
   mi taivaisen tuo kirkkauden?

Kimaltavia joulupalloja, toinen toistaan tuuheampia ja komeampia muovisia joulukuusia. Kultanauhoja, tukuittain erilaisia jouluvalosarjoja, joilla pitäisi koristaa koti niin hienoksi kuin suinkin.
   Tai ainakin hienommaksi kuin naapurilla.
   Ja sapuskaa täytyy olla kuin pienen kylän tarpeiksi: laatikoita, kinkkua, rosollia, pipareita, torttuja ja suklaatakin montaa eri sorttia.

   Me käymme joulun viettohon
   niin maisin miettehin,
   nuo rikkaan täyttää aatokset,
   ja mielen köyhänkin:
   Suun ruoka, juoma, meno muu.
   Laps’ hankeen hukkuu, unhoittuu.

Joulun todellinen sanoma hukkuu mainoksiin, joita tulvii niin postiluukun kuin sähköpostinkin kautta. ”Osta, osta, osta!”
   Pukinkonttiin tulisi hankkia mahdollisimman kalliita ja hienoja lahjoja, sillä eihän kukaan halua jäädä huonommaksi kuin naapuri tai kaveri. Miltä tuntuisikaan joulun jälkeen kertoa, että sai itse vain supertaulutietokoneen mallia 2013, kun kaveri saikin superhypertaulutietokoneen mallia 2014?
   Sehän suorastaan pilaisi koko joulun ja seuraavan vuodenkin.

   Turhuuden turhuus kaikki on,
   niin turhaa touhu tää;
   me kylmin käymme sydämin,
   laps’ sivuun vain jos jää.
   Me lahjat jaamme runsahat,
   Laps’ tyhjät kätes ihanat.

Rakas Joulupukki, tänä jouluna toivon…
   Ei kun hups, kukas oikeastaan olikaan joulun päähenkilö?

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 42/2013