Minna Kolistaja: Kynttilät valaisevat itsenäisyyspäivän iltaa

4.12.13

Kynttilät valaisevat itsenäisyyspäivän iltaa

Sodan kokenut pappani ei kertoillut sotajuttuja.
   Toisaalta: olisinko ymmärtänytkään. Olisinko kyennyt täysin käsittämään, millaista on rintamaoloissa – minä, joka koko elämäni olen saanut elää turvattua ja turvallista elämää rauhan oloissa?
   Miten voisinkaan täysin ymmärtää, miltä on esimerkiksi tuntunut olla juoksuhaudassa – minä, jolle sota on vuosilukuja koulun historiantunnilta tai tuokiokuvia Tuntemattomasta sotilaasta.
   Sun kätes, Herra, voimakkaan / suo olla turva Suomenmaan / niin sodassa kuin rauhassa / ja murheen, onnen aikana.
   Isänmaan virren sanatkin aukenevat aivan eri tavalla heille, joiden elämää sota-aika mullisti.
   Itse olen vuosia virittäytynyt itsenäisyyspäivän tunnelmaan partiolaisten soihtukulkueessa.
   Matkalla kunnantalolta kirkonmäelle ehtii katsella ihmisiä, jotka ovat kokoontuneet teiden varsille seuraamaan kulkuetta.
   Silloin tällöin reitin varrella on iäkkäämpiä miehiä, jotka ottavat hatun pois päästä. Silmäkulmassa häivähtävä liikutus tarttuu itseenkin.
   Sankarihaudoilla kirkonmäellä, kulkueen päätepisteessä, lauletaan virsi 577.
   Soihdut kuljetetaan varastoon, mutta pienimpien partiolaisten kantamat hautakynttilät jäävät valaisemaan itsenäisyyspäivän iltaa sankarihautoja reunustavalle kiviaidalle.
   On isät täällä taistelleet / ja uskoneet ja toivoneet. / Me saimme saman asunnon, / ja samat vaiheet meidän on.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 41/2013