Piispan joulutervehdys: Sydämen valon odottamisen aika

18.12.13

Sydämen valon odottamisen aika

Adventti muistuttaa joulun Herran tulemisesta. Meitä kutsutaan odottamaan. Juhla-ajan ytimessä asuu kaipaus.
Etsimme muistoja. Kaipaamme ehkä ihmistä, joka on tänä vuonna joukostamme poissa. Kaipaamme päivää, jolloin työn kiire, oman lähimmäisemme kipu tai elämän suorittaminen olisivat poissa. Kaipaamme valoa, joka valaisisi polkuamme.
   Aikamme suosii nopeita päätöksiä ja voittoja. Kuka vielä kirjoittaisi kirjeitä kaunokirjoituksella, kun tekstiviestillä, sähköpostilla tai sosiaalisessa mediassa voi ottaa yhteyttä hetkessä toiseen ihmiseen?
   Yhteiskunnassa jaksamme keskustella asioista muutaman päivän, korkeintaan viikkoja, kun jokin toinen uutisaihe jo täyttää palstat ja kanssapuheet. Vaikeisiinkin asioihin on otettava heti kantaa tietokoneen äärellä tai älypuhelimessa. Asia on silloin omalta kannaltamme hoidettu päiväjärjestyksestä.
   Kaipauksesta emme kuitenkaan pääse, sillä se tunkeutuu mieleemme syvältä: levottomuutena, irrallaan olon tunteena ja joskus uuvuttavana voimana. Joulunajan virren runoilija onkin pukenut odottamisen ja kaipuun rukoukseksi:

   ”Oi milloin kuivaat kyyneleet ja
   vaivastamme lopun teet.
   Oi joudu Herra Jeesus!”

   Virsi 11:1, Dora Rappard

Kristilliseen uskoon liittyvät aina odotus ja kaipaus. Jumala näytti Abrahamille tähtitaivaan ja lupasi siunauksensa. Silti kului vuosikymmeniä ennen kuin lupaukset täyttyivät.
   Messiaan syntymään valmistauduttiin tuhansia vuosia. Tähän odotukseen ja kaipaukseen liittyi usein se kipu, josta Rappardkin virressään puhuu. Psalmintekijä kirjoittaa samasta asiasta: ”Niin kuin peura janoissansa etsii vesipuroa, niin minä kaipaan sinua, Jumala.” Ps. 42:2
   Kristittynä eläminen merkitsee odottamiseen ja kaipaukseen sitoutumista. Tällainen elämä ei kuitenkaan ole tarkoituksetonta. Odottaminen merkitsee myös valmistautumista siihen, mitä syvimmiltään kaipaamme: joulun seimenlapsen taivaallista kosketusta, rakkautta, joka tulee osaksemme lahjana. Siksi lainaamani virren sävy muuttuu toisessa säkeistössä:

   ”Jo täällä seurakunnassa kanssamme aina kuljet.
   Suot voimaa armon sanasta ja siunaukseen suljet.”

Joulun Herra syntyy valoksemme. Siksi meidän ei pidä hätäillä ja huolehtia, vaan pukea kaipauksemme rukoukseksi. Se on myös sen sanoittamista, mitä odotamme. Rukoukseen puetut sanat tekevät armon salaisuudet konkreettisiksi.
   Rukous ei ole vain passiivista puhetta. Se myös ajaa meitä toimimaan jo nyt niin, että Betlehemin valo heijastuisi myös lähimmäisiin, yhteiskuntaan ja omaan sisimpäämme.

   ”Iloitse, tytär Siion!
   Riemuitse, tytär Jerusalem!
   Katso, kuninkaasi tulee!”

Profeetan sanassa asuu sydämen pyyntö: ”Tule joulun vieras. – Tule, Herra Jeesus!”

Seimenlapsen siunaamaa joulujuhlaa
toivottaen,
Oulussa adventin alla a.D. 2013

SAMUEL SALMI

Artikkeli on osa lehteä 43/2013