Elsi Salovaara: Äidiltä tyttärelle

22.1.14

Äidiltä tyttärelle

Kasvatus alkaa kotoa. Niin alkaa myös yhteisöllisyyteen oppiminen. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun puolivuotias tyttäreni vieraili työpaikallani.
   Hän kiersi sylistä syliin ja tutustui ihmisiin, joiden kanssa äiti viettää yhden kolmasosan jokaisesta arkipäivästään.  Samalla nämä avokonttorissa päivästä toiseen kanssani pakertavat toverit pääsivät omin silmin näkemään tyttären, jonka kehitysvaiheista he ovat paljon kuulleetkin yhteisissä kahvipöytähetkissä.
   Lapsi voi oppia pienestä pitäen, että meillä on monta ryhmää, joihin kuulumme. Äiti ei ole vain se äiti, joka touhuaa kotona, vaan hänellä on muitakin rooleja. Sen muistan oppineeni omin silmin minäkin.
   Alakouluikäisenä kipitin usein lueskelemaan lehtiä viereisessä koulussa työskentelevän äitini ja hänen työkavereidensa taukotilaan. Tädit tulivat ja menivät, minä tein pöydän ääressä läksyjä ja lueskelin viikkolehtiä.
   Kahvitunnilla juttelimme koulusta ja kuuntelin sivusta äitini ja muiden tätien jutustelua. Seurasin, miten äiti juttelee työkaveriensa kanssa. Se oli erilaista jutustelua kuin sukulaisten kanssa.
   Vietimme äidin kanssa myös yhteistä laatuaikaa. Isojen koululaisten lähdettyä kotiin saatoin autella äitiä tyhjentämällä roskakoreja ja putsaamalla liitutauluja, jotta pääsisimme aikaisemmin kotiin.
   Nuo ovat hauskoja muistoja. Äidin työkavereista tuli tuttuja tätejä, jotka vierailivat myös rippijuhlissani ja lakkiaisissani. Siinä, että tuon tyttäreni käymään toimituksessa, on kyse toiveesta jatkaa näitä perinteitä. Haluan, että hän oppii tuntemaan tädit ja sedät, jotka äidin työkavereina tunnetaan. Minusta olisi mukavaa, että tytär kävisi vierailuilla sittenkin, kun osaa liikkua kaupungilla itse.
   Meistä on moneksi, eivätkä kaikki halua tuoda perhettä ja työelämää yhteen – edes kahvituntien verran. Ketään ei siihen pidä pakottaa, eikä avoimuudesta pidä tehdä vaatimusta.
Itse tykkään hirveästi kaikista yhteisöistä, liittyivätpä ne työhön, harrastuksiin tai omaan menneisyyteen.
   Me-henki on parasta, mitä tiedän. Toivon, että tyttäreni on tulevaisuudessa samaa mieltä.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 3/2014