Kokemusten jakaminen auttaa surutyössä eteenpäin

22.1.14

Kokemusten jakaminen auttaa surutyössä eteenpäin

Sururyhmät tarjoavat vertaistukea läheisensä menettäneille. Suljetussa ryhmässä on turvallista puhua omista tuntemuksistaan.
   Ryhmään mennessä läheisen kuolemasta olisi hyvä olla vähintään puoli vuotta aikaa.
   – Ajatukset ovat ehtineet hieman selkiytyä ja tapahtuneeseen on saatu etäisyyttä. Hämmennys ja shokkivaihe eivät ole enää päällä, sanoo Karjasillan seurakunnan pastori Heikki Karppinen.
   Ylärajana on pidetty kahta vuotta, mutta Karppisen mukaan se ei ole ehdoton.
   – Kyllä siitä voi joustaa. Tarve riippuu jokaisen omasta tuntemuksesta.
   Sururyhmiä vetää kaksi seurakunnan työntekijää.
   – Olen huomannut, että ideaalinen ohjaajapari olisi pappi ja diakoniatyöntekijä. Siten voisimme tarjota kaksi erilaista näkökulmaa.

Turvallinen ilmapiiri
helpottaa avautumista

Eri tapaamiskerroilla käsitellään erilaisia teemoja, jotka vievät suruprosessia eteenpäin.
   – Aloitamme sillä, että jokainen saa kertoa omin sanoin kuka on ja miksi on tullut mukaan. Kukin saa kertoa sen verran kuin haluaa. Ketään ei pakoteta mihinkään, Karppinen korostaa.
   Tapaamisissa käsitellään myös hautajaispäivää, muistellaan menetettyä – niin hyviä kuin huonojakin asioita – sekä keskustellaan, miten päästä eteenpäin.
   Karppinen pitää ryhmän maksimikokona kahdeksaa henkilöä, jotta vuorovaikutteisuus säilyy.
   Hän on huomannut, että ryhmän jäsenten tutustuessa syntyy turvallisuus, joka helpottaa avautumista ja puhumista. Vertaistuki auttaa ymmärtämään myös omia tuntemuksia.
   – Monesti omat ajatukset voivat tuntua vääriltä ja jopa hulluilta. Kun saa kuulla muiden kertomuksia, huomaa, että muilla on ihan samanlaisia ajatuksia.
   Muiden kuunteleminen voi auttaa myös sanoittamaan omia tuntemuksia.
   Karppinen pitää vertaistukea erittäin hyvänä keinona surun käsittelemisessä.
   – On ihan eri asia kuulla muiden kokemuksia heiltä itseltään kuin jonkun ulkopuolisen kertomana.

Nuoret käsittelevät
surua eri tavalla

Karppisella on jo kokemusta aikuisten sururyhmän vetämisestä. Nyt kevättalvella alkaa myös 15–19-vuotiaille suunnattu sururyhmä, jota hän vetää yhdessä Karjasillan seurakunnan diakonin Seppo Meriläisen kanssa.
   Uudenlainen ryhmä vaatii erilaista otetta ja toimintatapoja.
   – Nuoret käyttävät ehkä hieman erilaista kieltä kuin aikuiset. He ilmaisevat asioita eri tavalla, Karppinen sanoo.
   Hän kertoo, että nuorten ryhmässä pyritään löytämään uusia, nuorille sopivia tapoja käsitellä omia tuntemuksiaan.
   – Siinä on ehkä enemmän toiminnallisuutta, mahdollisesti maalaamista, piirtämistä tai jopa videota. Tärkeintä on, että löytyy keino sanoittaa ja käsitellä tunteitaan.

KATJA KIISKINEN

Artikkeli on osa lehteä 3/2014