(Kuva: Riitta Hirvonen)

Kunnes kuolema Kertun ja Kåren erottaa

23.1.14

Kunnes kuolema Kertun ja Kåren erottaa

Oululainen 92-vuotias Kåre Savukoski hyvästelee vaimonsa Kertun, 86, joka ilta kertomalla puolisolleen rakastavansa häntä. Kerttu Savukoski jää hyvin suukoteltuna yöksi hoivakoti Tuirankartanoon Kåren askeltaessa lyhyen matkan päähän omaan kotiinsa Tuirassa.
   Aamulla, lounasaikaan, pariskunta on jälleen yhdessä Tuirankartanossa. On aika syödä yhdessä.
   Kåre ja Kerttu Savukoski eivät ole vastarakastuneita, mitä ei uskoisi heitä katsellessa. Pariskunta tarttuu toisiaan kädestä kiinni tuon tuostakin. Rakkaaseen ihmiseen katsotaan lämpimästi ja pitkään.
   Arvaus tuoreesta seniorirakkaudesta menee pieleen reippaasti. Savukosket ovat olleet yhdessä vuodesta 1948. 60-vuotishääpäivästä – timanttihääpäivästä – on kulunut jo muutamia vuosia.

Neljäs valloitusyritys
onnistui

Kåre ja Kerttu tapasivat toisensa sotien jälkeen Kalajoella. Kåre luonnehtii, että kyse oli rakkaudesta melkeinpä ensisilmäyksellä. Eläväisestä Kertusta olivat muutkin kiinnostuneita, joten Norjassa syntyneen maalarimiehen oli tehtävä hieman töitä voittaakseen kilpakosijat.
   Kåre kertoo hymyssä suin valloitusyrityksistään.
   – Kalajoen teatteritalolla oli tanssit. Tytöt istuivat omalla penkillään ja miehet seisoivat ennen tanssikappaleen alkua keskellä lattiaa jonkinlaisessa hyökkäysasennossa: oma ihastus olisi ehdittävä kaapata itselleen.
   Kåre Savukoski onnistui tavoittamaan Kerttunsa vasta neljännellä yrityksellä, mutta silloin Kerttu oli jo puolitiessä vastassa tulevaa aviopuolisoaan.
   Yhteinen pitkä tanssi alkoi.

Muutama sekunti
muutti kaiken

Savukosket kävivät Kalajoen jälkeen asumassa Kemissä, mutta Kerttu kaipasi takaisin lapsuudenmaisemiinsa. Kåren tekemä omakotitalo myytiin vauhdilla, ja elämä alkoi jälleen tutuissa maisemissa. Perhe oli kasvanut kolmella lapsella.
   Savukoskien ensimmäinen lapsi on kehitysvammainen. Pippurinen – Kåren kuvaus rakkaastaan – Kerttu hoiti omaansa kotona 40 vuotta, vaikka moni kehotti laittamaan lapsen laitokseen.
   – Helppoa huolenpito ei aina ollut, Kåre katsoo vaimoaan häkellyttävän kauniisti.
   Kertun aivoinfarkti vuonna 2006 laittoi kaiken totutun uusiksi.
   – Toinen puoli Kertun ruumista meni tuolloin mykäksi, Kåre Savukoski kuvaa tapahtunutta.
   Halvaus esti perheen äitiä asumasta enää kotona. Savukosket muuttivat Ouluun, Kerttu sairaalasta Tuirankartanon Väinölä-kotiin.

Ilmeitä
sanojen sijaan

Kuuden vuoden ajan Kåre Savukoski on käynyt joka päivä kaksi kertaa Kerttunsa luona. Kerttu ei puhu, mutta hymyilee ja osoittaa ilmeillään ja eleillään muutoinkin puolisolleen tunteensa ja myös asiansa.
   Silloin tällöin Savukosket tanssivat yhdessä Kertun kodissa. Puolisot nauttivat musiikista ja yhdessä liikkumisesta.
   Kerttu Savukoski on suuri Jari Sillanpään fani. Väinölä-kodin seinältä löytyy komea kuva Sillanpäästä.
   Parisen vuotta sitten he kävivät tangokuninkaallisen keikalla yhdessä. Kåre Savukoski kehuu laulajaa: Kerttu sai ihailemaltaan artistilta lämpimän halauksen.

Tärkeysjärjestys
on selvä

Kåre Savukoski kutsuu Kerttua mummuksi. Usein kyynel silmässä. Kårea kutsutaan vaariksi.
   Mummua katsoessaan vaari sanoo: ”Vaimo on aina mielessäni, kun en ole täällä. Hän on tärkein. ”
   – Joskus oma olo on väsynyt. Tekisi mieli jäädä kotiin sänkyyn, mutta tunnen, että minun on tultava mummun luokse.
   Kåre ei osaa antaa erityisiä neuvoja nuoremmille, miten parisuhteen saa kestämään elämän myrskyissä.
   – Otimme todesta sen, mitä pappi sanoi vihkitilaisuudessa: kunnes kuolema teidät erottaa. Siihen olemme luottaneet.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 6/2013