Kuolla voi itseltään salaa

19.2.14

Kuolla voi itseltään salaa

Myllyojan seurakuntakodin salin etuosassa istuu neljä ihmistä, joille kuolema on tullut tutuksi työn kautta tai omassa lähipiirissä.
   Aleksi Mikkonen on viidennen polven hautaustoimistoyrittäjä, joka sanoo eläneensä koko elämänsä kuoleman äärellä. Sira Moksille kuolema on tullut luontevaksi osaksi työtä hoivakodin ohjaajana. Juha Hänninen opiskelee papiksi ja on ollut mukana iäkkäiden vanhempiensa viime vaiheissa. Eija Alamartimo kohtaa kuolemaa työssään sairaanhoitajana saattohoito-osastolla ja saattohoitoringissä.
   Paneelikeskustelua johdattelee sairaalapastori Juha Kyllönen. Yksi kysymyksistä kuuluu: milloin kuolemaan valmistautuminen tulisi aloittaa?
   Aleksi Mikkonen kertoo kokeneensa lähipiirissään kaksi ääripäätä:
   – Isoäitini teki mielessään kuolemaa niin kauan kuin minä muistan. ”En näe sitä päivää kun…”, näin hän usein puhui.
   – Isotätini sen sijaan ei puhunut kuolemasta koskaan, ei ennen kuin aivan elämänsä viime viikkoina.    Hoitolaitoksesta käsin hän määräsi tehtäväksi muutamia asioita kuolemansa jälkeen.
   Juha Hänninen muistelee käyneensä kasvattiäitinsä kanssa läpi tämän hautajaisia viisi vuotta varmaan viikoittain.
   – Hautajaisista oli kirjoitettu valmiiksi kaikki muu paitsi papin puhe.

Aiesopimus Elma-
mummon kanssa

Sira Moksi kannustaa ihmisiä olemaan enemmän läsnä ja osallisina, kun lähimmäisellä on käsillä elämän viime hetket.
   – Kuolema on medikalisoitu. Lääkärit koetaan kuoleman asiantuntijoiksi. Ehkä ihmiset voisivat olla vaativampia?
   Moksi itse toteutti viime vuonna äidinäitinsä kanssa solmimansa ”aiesopimuksen” ja saattohoiti 97-vuotiaan Elma-mummonsa. Moksi sanoo kantavansa kokemusta aarteena sydämessään.
   – Rohkaisen ihmisiä tulemaan kuolevan luo, olemaan lähellä, koskettamaan.
   Aleksi Mikkonen harmittelee, että kuolema on 60–70 viime vuotta viety piiloon.
   – Sairaaloissa vainajat viedään talon kauimmaiseen nurkkaan. Diakonissalaitoksella sentään on hieno linjaus: sieltä kuollut lähtee aina pääovesta.

Että olisi joku vierellä
silittämässä päätä

Kuolemaa työssään kohtaavat ja läheisiään viimeiselle matkalle saattaneet paneelikeskustelijat toivoivat kaikki, että saisivat itse kuolla kotonaan.
   Panelistit pohtivat tilaisuudessa muun muassa hyvän kuoleman määritelmää.
   – Että vieressä on ihminen, joka silittää päätäni kuten äiti teki, Moksi toivoo.
   Hänninen toivoo voivansa lähdön hetkellä todeta, että kuolee kylläisenä elämään.
   Mikkonen ja Alamartimo toivovat kivutonta lähtöä läheiset ympärillään.
   – Toivottavasti jälleennäkemisen usko lieventää hetken surullisuutta, Alamartimo lisää.
  Hän on työssään nähnyt erilaisia tapoja suhtautua kuolemaan.
   – Osa potilaista kertoo avoimesti, mitä ajattelee lähestyvästä kuolemasta. Osa sulkeutuu täysin. Voikin sanoa, että he kuolevat itseltään salassa, kieltäen kuoleman tulon viimeiseen saakka.

On saattohoidossa
parannettavaakin

Panelistit eivät allekirjoittaneet väitettä, että Suomi olisi saattohoidon takapajula. Parannettavaakin kuitenkin löytyy.
   Moksi esimerkiksi ihmettelee, että potilas saattaa saada riittämättömän kipulääkityksen, koska kipulääkkeeseen lääkärin mielestä voi syntyä riippuvuus.
   – Hei haloo! Vaikka niin kävisikin, onko sillä elämän viime viikkoina tai päivinä enää väliä, Moksi kyseenalaistaa.
   Mikkonenkin on kuullut, että omaisten ja hoidettavan tahto ei aina ole sama kuin lääkärin.
   – Itse ajattelen, että saattohoidossa pitää tehdä kaikki mahdollinen, jotta ihmisen olisi hyvä olla.
   Alamartimon mukaan Oulussa halutaan tosissaan kehittää saattohoitoa. Vielä paremmin siinä onnistuttaisiin, jos lääkärien vaihtuvuus saattohoito-osastolla ei olisi niin suuri kuin nyt.

Hetki, jona kiire
on loppunut

Saattohoidosta puhuttaessa käytetään usein termiä palliatiivinen hoito.
   – Termillä tarkoitetaan oireenmukaista hoitoa, jota voidaan antaa vielä kun parantava hoito on jo lopetettu.
   – Saattohoito tarkoittaa ihmisten saattamista hyvään kuolemaan. Saattohoitoaika pitää sisällään ihmiselämän tärkeimmät viikot, joiden aikana ei saa säästellä rakkautta, Alamartimo määrittelee.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 7/2014