Olen kolmen elävän ja yhden kuolleen pojan äiti

19.2.14

Olen kolmen elävän ja yhden kuolleen pojan äiti

”Elämän haurauden ymmärtäminen, se miten pienestä ihmiselämän alku on kiinni, vaikka neljästä verisuonesta istukassa, niin kuin Toivolla, on muuttanut käsitystäni elämästä ja tuonut nöyryyttä ja kiitollisuutta sitä kohtaan.”

Taru Hallikainen kertoo kokemuksiaan kohtuun kuolleen lapsen äitinä viime syksynä julkaistussa kirjassaan Pikkuveljet eivät ole perhosia (Basam Books 2013). Hän puhuu useassa kohdin kiitollisuudesta.
   – Yksi sellainen mielenkiintoinen ristiriita minulla liittyy kiitollisuuteen, että saatan olla yhtä aikaa sekä kiitollinen että surullinen tai muutoin alakuloinen, alavireinen.
   – Kiitollisuus on ikään kuin kaiken ohessa kulkeva tapa katsoa maailmaa, silloinkin kun maailma näyttää ikäviä puoliaan.
   Hallikaiselle kiitollisuus kumpuaa eräänlaisesta nöyryydestä elämää kohtaan ja sen tiedostamisesta, että kaikki hyvä, mitä ihmisellä on, on ikään kuin lainaksi annettua.
   – Se voidaan myös viedä minulta – olipa kyse sitten terveydestä, lapsista, puolisosta tai toimeentulosta, Hallikainen toteaa tyynesti.
   Hän sanoo, että häneen on pakosta tullut eräänlaista kovuutta. On pakko sulkea joitakin asioita ulkopuolelle, että ylipäänsä selviää hengissä ja saa arjen kulkemaan, vaikka sitten välillä nilkuttaen.
  

Hallikaisella on kolme elävää poikaa. Hän luonnehtii olevansa kolmen keskoslapsen ja yhden kuolleen pojan äiti.
   Taru Hallikainen on päättänyt valita kiitollisuuden ja keskittymisen hyviin asioihin, mikä ei tarkoita sitä, että tummat sävyt olisivat kadonneet.
   Katkeruus, syyllisyys, pelko ja ahdistus häivähtävät usein mielessä, varsinkin silloin kun on uupunut ja unenpuute kalvaa. Silloin pelkästään se, että kuulee jonkun saaneen yhden täysiaikaisen terveen lapsen, synnyttää kaipuun häivähdyksen.
   Ihminen vaikuttaa omalla suhtautumisellaan ja omalla toiminnallaan asioihin ja siihen miltä ne näyttävät. Kuitenkaan elämä ei ole hallittavissa.
   – En voi oman osuuteni tehtyäni muuta kuin luottaa siihen, että kaikki menee ennemmin tai myöhemmin parhain päin.
   – Vaikka olen aktiivinen ja tavoitteellinen toimija, minun on hyväksyttävä, että kaikkeen en voi itse vaikuttaa, oli kyse sitten elämän ja kuoleman asioista, säästä tai hidastelevasta kaupan kassajonosta.
   Taru Hallikainen on koonnut kuolleen poikansa Toivon muistolaatikkoon pieniä muistoesineitä. Hän on laittanut sinne myös kortin, jossa on tyyneysrukous:
   ”Anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, ja rohkeutta muuttaa ne, joita voin sekä viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Amen.”

MARJO PÄÄKKÖNEN

Artikkeli on osa lehteä 7/2014