Lisuliini on rohkea mies

16.7.14

Esa Kauranen otti ensimmäisen tatuointinsa vähän päälle parikymppisenä.
   – Aloitetaan heti isosti, hän ajatteli.
   Rintaan piirtyi tukeva musta risti. Tatuoija ehdotti ensin, että risti laitettaisiin ylösalaisin tai tehtäisiin siitä vaaleanpunainen, jolloin se näkysi paremmin.
   – Tuli vaikutelma, että sille oli vastenmielistä tatuoida tällaista ristiä.
   Esa ei kuulu tällä hetkellä kirkkoon.
   – En koe, että ihmisen pitäisi kuulua johonkin seurakuntaan. Minulla on liberaalimpi ajattelutapa.
   Hän muistelee kuulemaansa keskustelua Jeesuksesta, joka ruoski rahanvaihtajat pois pyhäköstä.    Seurakuntalaisille kuumin kysymys tuntui olevan, olivatko maahan lentäneet rahat dinaareita vai taalereita.
   – En tykkäisi puhua asioista, joita en tunne. Raamattuakin pitäisi saada lukea alkukielellä, niin tietäisi tarkkaan, mitä todella sanotaan.
   Kaikilla Esan tatuoinneilla on hänelle syvä merkitys. Risti merkitse hänelle lapsuuden ja nuoruuden kotia, ajanjaksoa jonka hän haluaa säilyttää elämässään.
   – Kun katson peiliin, näen siinä Jeesuksen antamat arvot, jotka haluaisin täyttää. Seurakunta on koti, joka kasvatti kriittisten vuosien läpi, sanoo Esa.

Sosionomista
diakoniksi

Esa oli riparin jälkeen tarmokkaasti mukana seurakunnan toiminnassa muun muassa leiri-isosena.   Seurakuntatyö oli mielessä myös, kun koulun jälkeen piti miettiä ammatinvalintaa. Hän sanoo joutuneensa Oulun Diakonia-ammattikorkeakouluun kuitenkin puoliksi vahingossa.
   – Serkkutyttö oli hakenut sosionomiopintoihin monta vuotta tuloksetta. Päätin hakea sinne ”harjoittelemaan pääsykokeisiin”, sillä seurakuntahommia ajatellen Diak tuntui turvalliselta paikalta aloittaa.
   Esa pääsi kouluun ensi yrittämällä. Hän aloitti sosionomiopinnot lapsi- ja nuorisolinjalla ja vaihtoi ensimmäisen vuoden jälkeen diakonilinjalle.
   Esa naurahtaa saavansa mieheydestään ”pippelilisää” työpaikkoja hakiessa. Hänen kokemuksensa mukaan lapset tarvitsevat kipeästi miesten läsnäoloa. Opiskeluihin liittyviä harjoitteluja Esa on tehnyt muun muassa lastensuojelussa ja lastenkodissa.
   – Voi olla lapsilla rankkaa elämää, hän huokaa.
   Työkaverit neuvoivat etsimään vastapainoksi oman rentoutustavan. Esa keksi pistää töistä lähtiessä soimaan M. A. Nummisen lastenlauluja. Se auttoi.
   – Otan sydämellä asiat. Välillä itkettää, mutta pystyn jättämään työasiat töihin, kun lähden kotiin.

Hetkessä eläminen
voitti masennuksen

Esa oli tekemässä harjoittelua seurakunnassa, kun työkaverit huomasivat, että hänen elämänsä alkoi mennä huonommin. He kehottivat hakemaan apua.
   Masennusdiagnoosin lisäksi hän sai paniikkikohtauksia. Opinnot keskeytyivät sairausloman ajaksi. Ammattilaisten tarjoama masennuksen hoito saa Esalta kritiikkiä:
   – Jos vaaditaan masentuneelta, että annetaan tietty aika ja paikka, mihin pitää tulla, niin ei se onnistu.
   Esa teki itse itsensä kanssa työtä ja kokee, että se vaikutti paranemiseen ammattiapua enemmän. Erityisen hyödyllinen oli psykologian alan kirja, jossa neuvottiin elämään hetkessä.
   – Olen niin sopivan tyhmä, että teen mitä käsketään, hän lausahtaa ironisesti.
   – Minulla on myös onni omistaa paljon ystäviä, jotka uskaltavat potkia perseelle ja puhua suoraan. Se vaatii pokkaa, kehuu Esa ystäviään.
   Masennuksen hellitettyä otettaan Esan teki mieli kokeilla kaikkea uutta. Siihen viittaa salamoiva ukkospilvi, joka on tatuoitu vasemmalle ristin alapuolelle.
   – Ennemmin tahdon elämässäkin myrskyä kun pysähtynyttä ilmaa. Aina jotain uutta pitää olla menossa.
Myös tyttökaveri löytyi.
   – Koin, että nyt minussa on tarpeeksi miestä alkaa seurustelu.

Esitys on
lahja lähimmäisille

Esa piti nimeään tylsänä. Rippileirillä hän keksi lempinimekseen Lisuliinin ja sillä nimellä hänet tunnetaan ystävä- ja harrastuspiireissä edelleen. Hän harkitsee Lisuliinin ottamista joskus virallisesti toiseksi nimekseen.
   Monista harrastuksistaan Esa mainitsee vapaaottelun, potkunyrkkeilyn, standupin ja koomisten videoiden tekemisen kavereiden kanssa.
   – Olen aina tykännyt olla esillä. Haluan esiintymisellä antaa jotain ihmisille, en kerätä rahaa tai korostaa itseäni.
   Standup-koomikko seisoo yleisön edessä ja kertoo vitsejä ja tarinoita. Esa kertoo standupin vaativan paljon työtä. Yhtä keikkaa varten hän treenaa parhaimmillaan parikymmentä tuntia. Tussi on suun edessä mikrofonina, kun hän harjoittelee käsien eleitä, äänenpainoja ja ilmeitä. Hän tekee jokaiseen esitykseen pilkuntarkan käsikirjoituksen ja aina pitäisi keksiä jotain uutta.
   – Amerikassa standup-koomikko voi kiertää samalla ohjelmistolla parikin vuotta, mutta Suomi on niin pieni maa, että uutta pitää keksiä suunnilleen vuoden välein, kun esiintymispaikkoja ei ole niin paljon, selittää Esa.

Rohkea askel
ulkomaille

Esa on kotoisin Pyhäjärveltä. Lapsuuden perhe reissasi usein Lapissa, mutta ulkomaanmatkailusta vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita.
   – Minulla on ollut kymmenen vuoden haave päästä karkaamaan ja katsomaan maailmaa.
   Tänä keväänä Esa lähti ensimmäiselle ulkomaanmatkalleen, ja alkoi tässäkin asiassa isosti: hän matkusti neljä kuukautta Thaimaassa, Laosissa, Vietnamissa ja Nepalissa. Kathmandun vuoristoon hän tutustui jalkapatikassa kaksitoista päivää yhdessä tyttökaverin kanssa., vain kantaja oli apuna. 
   Tyttökaveri lensi mukaan matkaan, kun Esa oli viettänyt Thaimaassa jo kuukauden.
   – Ei oltu kauaa oltu vielä yhdessä, joten jännitti, kestääkö suhde, mutta ollaan matkan jälkeenkin vielä yhdessä. Ilman tyttökaveria en lähtisi enää reissuun, kun toinen jää kotimaahan haikailemaan.
   Nyt Esa on jo palannut töihin makkaratehtaalle. Kun rahaa on säästössä tarpeeksi, on mahdollisuus seuraavaan matkaan. Esaa kiinnostaisi mennä Australiaan ja olla siellä sen aikaa töissä että tienaisi rahat seuraavan kohteeseen, vaikkapa Kiinaan.
   – Mä voin tehdä mitä vaan työtä, vaikka lantaa lapioida.
   Nyt harkinnassa on kuitenkin keskeytyneiden opintojen jatkaminen. Sillä saralla Esaa on alkanut kiinnostaa vanhustyö.
   – Olen ollut töissä myös vanhusten parissa. Tykkäsin jutella, kuulla miten he ovat eläneet, miten joku on ollut vaikka aamuisin torilla perkaamassa kalaa.

RAIJA KURKI
 

Artikkeli on osa lehteä 24/2014