Elsi Salovaara: Oodi kosketukselle

30.10.14

Oodi kosketukselle

Nostan jalat ylös ja nojaudun vasten nahkaista selkänojaa. Tunnen sormien hivelevän päätäni vesisuihkun alla. Vesi juoksee hiusten seassa kutittaen. Kädet hierovat päätäni jäntevin mutta hellin ottein.
   Kuulen, kuinka sampoo rapisee. Lämmin humina käy ilmastointilaitteesta, jossain takahuoneessa soi radio.   Hengitän syvään ja rentoudun.
   Olo on lämmin ja turvallinen. Aivan kuin olisin lapsi ja hiuksiani pesisi äiti. Niin kuin hän pesi silloinkin, kun olisin jo itse sen osannut tehdä.
   Vesihana sammuu ja lämmin pyyhe pyyhkii hiuksiani, taputtaa niskaa kuivaksi. Luvan saatuani nousen ja kävelen toiseen tuoliin.
   Radio kuuluu nyt lähempää. Toivon, että sieltä kuuluisi Kansanradio tai Merisää. Se tekisi tunnelmasta täydellisen.
  Silloin olisin turvallisimmassa paikassa koskaan: mummulassa keittiönpöydän ääressä auttamassa pappaa sanaristikon teossa. Mummu keittää hellan ääressä marjapuuroa ja nauraa Kansanradioon soittavien suorasanaisuudelle.
   Kampaaja kysyy, minkä mittaiseksi latvat leikataan. Katson itseäni peilistä. Hymyilen. Olen sitä mieltä, että kampaamokäynti parantaa sielua. Se tekee elämästä parempaa, niin kuin kaikki kosketus.
   Olen sitä mieltä, että kaikkien kosketustyöntekijöiden pitäisi saada ansiomerkit elämänlaadun parantamisesta.    Hengenpelastusmitalikin voi olla joskus paikallaan.
   Ihmiset, käyttäkää palveluja. Varatkaa tänään manikyyri, kasvohoito, hieronta tai hiustenleikkaus. Tehkää se ennen kaikkea itsenne takia.
   Halatkaa toisianne, taputtakaa kädelle. Ottakaa käsikynkästä kiinni ja matkatkaa hetken aikaa yhdessä. Kosketus parantaa.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 34/2014