Pyhäinpäivä kurottautuu kuoleman rajan yli

29.10.14

Lauantaina vietetään jälleen pyhäinpäivää. Se on viidenneksi suosituin kirkkovuoden pyhistä jouluaaton, ensimmäisen adventtisunnuntain, ensimmäisen joulupäivän ja kiirastorstain jälkeen.
   Pyhäinpäivässä yhdistyvät kaikkien pyhien päivä ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Alkuaan ne olivat erillisiä juhlia.
   Pyhäinpäivällä on vankka asema maallistuneessakin Suomessa. Omaiset vievät edesmenneiden läheistensä haudoille kynttilöitä, seppeleitä ja kukkia.
   Hautausmaiden valomeri on monelle ylösnousemuksen toivon symboli. Myös kotona voidaan sytyttää kynttilä läheisen muistoksi. Haudoilla käynti yleistyi Suomessa vasta toisen maailmansodan jälkeen.
   Monet seurakunnat järjestävät pyhäinpäivänä tilaisuuksia, joissa luetaan edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden nimet. Rakkaan nimen kuuleminen voi olla osa surutyötä. Kirkko ojentaa kätensä omaisille tälläkin tavalla.
Pyhäinpäivä osuu vuoden pimeimpään aikaan, jolloin usean mieli on maassa. Kuolemakaan ei aina herätä kauniita ajatuksia, ja läheisten muisto voi olla jopa raastava.
   Pyhäinpäivä voi kuitenkin lohduttaa, sillä se kurottautuu kuoleman rajan yli. On olemassa iankaikkisuus ja jälleennäkemisen mahdollisuus. Kirkolla on tarjota jotain, mitä monella ei ole: kaikki ei pääty tähän maailmaan.
   Rautavaaran kuolonkolarin jälkeen moni kuitenkin kysyy, onko elämä lyhyt ja järjettömältä tuntuva epäoikeudenmukainen episodi. On oikein ja kohtuullista asettaa tällainen kysymys. Tyydyttävää vastausta on vaikea löytää.
   Emme ehkä tiedä elämän tarkoitusta, mutta silti sillä on sellainen. Kuolemakaan ei ole lopullinen. Raamatun mukaan senkin valta murtuu.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 36/2014