Aatos: Erilainen – ja upea

26.11.14

Aatos

Erilainen – ja upea

Katselen tyttöä, joka puuhaa pulpettinsa ääressä keskittyneenä värikynät suhisten. Hän on 12-vuotias. Tuo tyttö on aika onnekas. Hän on saanut syntymälahjana klassisen kauniit piirteet. Hänellä suuret silmät, huikean pitkät ja kaartuvat silmäripset, korkeat poskipäät, tasainen hammasrivi ja kaunis hymy. Tyttö on sosiaalinen, rohkea ja huomaavainen. Hänellä on sammumaton tiedonjano, terävä muisti ja kyky ponnistella oppimisensa eteen.   Välitunneilla hän viilettää muiden kanssa jalkapallokentällä pallon perässä, taistelee ja tykittää maaleja.
   Hetken kuluttua se on valmis, omakuva kaverikirjaan, johon jokainen on laatinut sivun itsestään. Piirtäjä nousee tyytyväisen näköisenä ja kävelee luokseni paperi kädessään ja näyttää sen ylpeänä minulle. Rintaani vihlaisee ja viiltelee ilkeästi nähdessäni kuvan. Nieleskelen, enkä tiedä, miten reagoisin. Kuvassa on tyttö, jolla on pitkät ja liehuvat vaaleat hiukset. Sillä on siniset ja suhteettoman suuret silmät. Sille on piirretty trendikkäät pillifarkut jalkaan sekä piukka paita.
   Miksi niin vihloo ja viiltelee? Eikö ole tyypillistä, että tuonikäiset tytöt piirtävät vahvasti opittujen skeemojen mukaan eikä omakuvat muistuta piirtäjää itseään?
   Tämän omakuvan tekijä, tuo kaunis ja lahjakas tyttö on kotoisin Afrikasta, hänen ihonsa on kauniin ruskea ja hänen silmänsä ovat ruskeat. Hän käyttää päässään aina huivia ja hametta housujen päällä. Hän on muuttanut    Suomeen kymmenen kuukautta sitten ja opettelee uutta kieltä, opettelee selviytymään sen kanssa täydellisen erilaisessa koulussa, kulttuurissa ja ympäristössä verrattuna siihen, missä hän on aikaisemmin oppinut elämään.
   Näen, miten valtava tahto hänellä on löytää paikka ikäistensä joukossa, olla yksi muista. Näen, miten hän ihaillen katselee suomalaisia ikätovereitaan ja miten jano yhteyteen läikkyy hänen silmissään.
   Hetkessä kirkastuu, miten valtavan haasteen edessä tuo nuori tyttö on.
   Samassa kirkastuu myös se, miten köykäinen tavoite tässäkin tilanteessa on erilaisuuden suvaitseminen, siis sietäminen.
  Tämä tyttö ansaitsee, niin kuin jokainen lapsi, mahdollisuuden kasvaa täyteen potentiaansa. Hänen kuuluu saada rakennusaineet hyvälle itsetunnolle ja -tuntemukselle ja maailmankuvansa muodostamiselle, jotta hän olisi aikuisena vahva, itsensä ja oman taustansa tunteva, itseään ja muita kunnioittava ihminen.
   Aion aloittaa oman osuuteni sillä, että muistan sanoa tytölle, miten upea hän on kaikkinensa ja juuri nyt. Enkä koskaan enää piirrä malliksi valkoihoista ihmistä.
TEIJA SALMI

Artikkeli on osa lehteä 40/2014