Ulla Tapaninen muistuttaa

Hengellinen pönötys naurattaa komediennea

13.11.14

Hengellinen pönötys naurattaa komediennea

Jumala loi huumorin, mutta oliko osa papeista jonon hännillä silloin,  kun sitä oli jaossa?
Kirkkoa ja huumoria  pohtii pilke silmässä näyttelijä, koomikko Ulla Tapaninen.

Kirkonmenojen liika vakavuus ja tylsyys ovat pelotelleet näyttelijä Ulla Tapanisen pois kirkosta.
   – En voi sietää tosikkomaisuutta enkä pönötystä. Kirkossa olen kokenut niitä molempia. Turha vakavuus jopa huvittaa minua, Tapaninen sanoo.
  Suomussalmelaislähtöinen huumorin taitaja toistaa usein, ettei hänen kokemuksensa jumalanpalveluksista ole kaikkien totuus messuista.
   – Se on minun totuuteni, minun tuntemukseni. Jos joku viihtyy kirkonmenojen ilmapiirissä, ei minulla ole siihen mitään sanottavaa.
  – Tosikkomaisuus voi olla joillekin jopa turvallisuutta tuova asia, Tapaninen pohtii.
   Vaikka näyttelijä moitiskelee hartauksia kuolemanvakaviksi, vitsejä saarnatuolista pudotteleva pappi ei toisi todennäköisesti häntä kirkonpenkkiin sunnuntaiaamuisin.
  Huumori on taitolaji, hän pohtii.

Huumori on keino
kyseenalaistaa

Muuttuuko pappi stand up -koomikoksi, jos hän laskettelee puheessaan vitsejä?
   Koko kysymys on Tapanisen mielestä pielessä.
   – Kukaan ei tule koomikoksi latelemalla vitsejä, eikä huumori ole pelkkiä sukkeluuksia, hän korjaa.
   Komediennen esityksissä, muun maussa Oulussa syksyllä esitetyssä Hämmennystä-monologissa, huumori on asioiden kyseenalaistamista.
   – Se on yllättävän, älyttömän ja jopa ravistelevan näkökulman esiin ottamista tutussa asiassa.
   Hämmennyksessä vastauksia etsitään naurun keinoin vakavaan asiaan: Miten yhteiskunnan kelkasta tippuneen elämää voisi helpottaa?

Pahanilkisyys
ei ole tavoiteltavaa

Tapanisen mukaan huumori sopii kirkkoon. Jeesus ja uskonto voivat olla naurun aihe.
   – Ja myös kuolema, hän lisää empimättä.
   Kenenkään arvoja ja arvostuksia Tapaninen ei halua pilkata.
   Hän myöntää kaihtavansa huumoripuhetta kristillisyydestä, sillä siitä seuraisi herkästi närkästystä ja mielensä pahoittamista: taiteilija pilkkaa pyhiä asioita.
   Tapaninen arvioi, että kirkossa on liian paljon herkkänahkaisuutta.
   Kun huumorintajua oli jaossa, oliko jonon hännillä paljon pappeja, hän miettii pieni pilke silmässä.
   Tapaninen ei anna näyttämöillä elämän suuriin kysymyksiin ja hämmennyksen aiheisiin valmiita vastauksia. Niitä miettivät tykönänsä katsomossa istuvat ihmiset.
   – Onko kirkolla liikaa vastauksia? näyttelijä miettii yhä, miksi hän ja kirkko tuntuvat kulkevan eri raiteita.
   Uskonasioille Tapaninen ei koe kääntäneensä selkää. Sen hän haluaa sanoa.

Sakastin suojissa
kyllä naureskellaan

Kirkossa on oma vitsinkertomisen alalaji: pappien huumori sakastissa. Sakastin suojassa kertoillaan mustatakkisten hauskoja sattumuksia ja tarinoita teräväsanaisesta Pietarista taivaan portilla.
   Pappien keskinäinen kiva ei innosta Tapanista.
   Miksi he nauravat nurkan takana? hän miettii.
   Tapaninen toisi sakastipuheet piilosta kaikkien kuultavaksi, sillä parhaimmillaan juuri kaikkein vakavimmat asiat saadaan läpi huumorin siivellä.
   – Kellä on huumorinlahja, miksi piilottaa sitä? Miksi ei hyödyntäisi sitä työssään?
   Eiväthän papit vain hakeudu kaikki samaan, patavakavaan muottiin, Ulla Tapaninen kyselee.
   Silloin talenttinsa jättävät käyttämättä ne, joilla on Luojalta saatu lahja nähdä teologiaan ja uskontoon liittyvät asiat paitsi kiinnostavina myös hauskoja.

RIITTA HIRVONEN