Juhani Seppänen on lahjoittanut koululaisille 40 000–50 000 kirjaa. Lahjan saivat myös Oulun kansainvälisen koulun toisen luokan oppilaat. Kuva: Pekka Helin

Juhani Seppänen kertoo koululaisille Jeesuksesta

19.11.14

Juhani Seppänen lahjoittaa koululaisille kirjoja ja kertoo Raamatusta.

Oululainen Juhani Seppänen on tehnyt tämän satoja kertojakin aiemmin: kertonut koululaisille Jeesuksesta ja jakanut tunnin päätteeksi lukemista.
   Aikaisemmin hän antoi Ystävä sä lapsien -kirjan. Nyttemmin kirja on vaihtunut Jumalan kämmenellä -teokseen.
   Seppänen opettaa koulujen vierailevana tähtenä pääasiassa ykkös- ja kakkosluokkalaisia. Tällä kertaa hän vetää Oulun kansainvälisen koulun toisen luokan uskonnontuntia.
   Seppänen tuo mukanaan kankaan, johon hän kiinnittää kuvia. Niiden avulla hän johdattaa lapset tekemään huomioita Raamatun sisältöön ja siitä avautuviin näköaloihin elämästä.
   Juhani Seppänen on lahjoittanut vuosituhannen alusta lähtien 40 000–50 000 kirjaa. Seppäsen ei olisi mikään pakko antaa lapsille aikaansa, sillä hän pääsi eläkkeelle muutama vuosi sitten.

Lapsille
perusturvallisuutta

Seppänen tekee koululaistyötä, koska hän haluaa kertoa, että elämään kuuluvat tarkoitus ja sisältö. Ei kuljeta huonolla tiellä, vaikka vaikeudet kiusaavat kaikkia.
   – Haluan tuoda kirjan välityksellä lapsille perusturvallisuutta.
   Seppänen työskentelee Suomen Raamattuopiston Säätiön vapaaehtoisena lapsityöntekijänä. Hän jäi eläkkeelle Raamattuopiston Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin aluejohtajan tehtävistä.
   Aiemmin hän toimi kahdessa seurakunnassa nuorisotyönohjaajana tehden muun muassa koululaistyötä. Sitä hän halusi jatkaa myös Raamattuopiston työssään.
   Lapsena, jo ennen omaa kouluaikaa, Seppänen tutustui Raamatun maailmaan. Isosisko toi hänelle koulusta Raamatun kertomuksia lapsille, oppikirjan, joka sai pojan uppoamaan vuosituhansia vanhoihin tapahtumiin Lähi-idässä.

Perikunnalta
stop kirjalle

Juhani ihastui koulussa Ystävä sä lapsien -teokseen. Sen uusintapainoksia hän jakoi myöhemmin koululaistyössään, kunnes neuvottelut kirjailijan perikunnan kanssa johtivat umpikujaan. Teoksen jakaminen oli pakko lopettaa.
   Seppänen vei kirjaa kouluihin, koska sen avulla koululaiset saattoivat tutustua Raamattuun. Saman tehtävän täyttää nyt Jumalan kämmenellä -kirja, jonka Seppänen itse kokosi. Se kertoo lyhyesti Raamatun ja Jeesuksen tarinan.
   Seppänen suri ennen kirjan kokoamista, ettei hänellä ollut jakaa lapsille kristittyjen lahjana virikekirjaa Raamattuun tutustumiseksi.
   Lähetysyhdistys Kylväjän entinen koulutussihteeri, rovasti Olavi Peltola komensi Seppäsen itsensä paikkaamaan aukkoa. Ala kirjoittaa, Peltola sanoi. Seppänen totesi Peltolalle, ettei hänestä ole kirjoittajaksi.
   Seppäsen ystävät uskoivat toisin.
   Sinä kirjoitat siitä mistä opetat, he sanoivat. Ystävät viittasivat Seppäsen vuosien opetustyöhön kouluissa.
   – Kirja syntyi pyyntörukouksen alla, jotta Pyhä Henki, joka on Raamatunkin koonnut, johdattaisi Jumalan kämmenellä kirjankin kokoamista.
   – Monet ystävät, työtoverit ja opettajat lukivat sitä käsikirjoitusvaiheessa. Piispatkin sitä saivat silmäillä sähköpostiversiona ennen lopullista muotoa.

Lapsi oivaltaa
värittämällä

Seppäsen teos sisältää muun muassa tarinoita, virsiä, runoja, lauluja ja värikuvia. Aiemmissa mustavalkopainoksissa kuvat saattoi värittää.
   Seppäsen mukaan väriversio annetaan lähinnä opettajille, joiden kirjasta koululaiset voivat hakea inspiraation mustavalkoisen kirjan väritystyölleen.
   – Kun lapsi värittää kuvia, hän näkee, mistä on kysymys ja oivaltaa.
   Kuvat on piirtänyt Etiopiassa työskennellyt norjalaislähetti.

Kiitosta
opettajilta

Seppänen saa opettajilta kiitosta. Eräs opettaja luonnehti, että kun uskontoa on vain yksi tunti viikossa, kirjasta oppii Raamatun ydinkertomukset.
   Toisen opettajan mukaan koulussa saa uskonnosta paljon sirpaletietoa. Kirja sen sijaan tarjoaa kehyskertomuksen, johon sirpaletiedon voi liittää.
   Isossa Kirjassa on Seppäsen mukaan valtavasti luovuutta.
   – Raamatusta pitäisi kertoa tavalla, johon kuuluu tunne. Tunnemaailman tulee saada turvallista virikettä.
   Seppänen toivoo, että hänen kirjansa väriversiosta tulisi kastekirja seurakuntiin kautta koko Suomen. Useat henkilöt ovat osoittaneet kiinnostuksensa asiaan.
   – Jos kirjasta tulisi kastekirja, se toisi turvallisuutta kodin tilanteisiin ja osoittaisi, että elämä on elämisen arvoista, vaikka välillä onkin vaikeaa.

PEKKA HELIN